Vahva toinen jakso toi Futuralle voiton

HELSINKI. Kolme ottelua – kolme voittoa. FC Futuran edustusjoukkue on avannut kolmosdivisioonan odotetun vahvasti.

Viimeisin täysi pistepotti korjattiin keskiviikko-iltana kun porvoolaiset kaatoivat Kumpulan tekonurmella KäPa/Unitedin lukemin 3-2 (0-1).

Ottelun ensimmäinen vartti ei tarjonnut mitään pelillisiä hienouksia, mutta pikkuhiljaa vieraat ottivat ottelun haltuunsa.

Ensimmäinen maalipaikka siunaantui Henri Määtälle, joka Dan Majanderin syötöstä pääsi nokikkain kotijoukkueen maalivahdin Jerri Koistisen kanssa. Tämän kerran Koistinen veti pitemmän korren.

Hetkeä myöhemmin oli Emil Forsblomin vuoro yrittää, mutta jälleen pallo löytyi Koistisen hyppysistä.

Futuran painostuksen jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle joka erikoistilanteiden myötä otti ottelun haltuunsa. KäPa/United onnistui myös maalinteossa 35. minuutin kohdalla kun Kevin Larsson latasi pelivälineen alakulmaan ohi Futuran maalivahdin Roope Juusolan.

Tauolla valmentaja Kalle Sorja herätteli joukkuetta kolmella vaihdolla. Kentän saivat jättää Henri Määttä, Tuomas Kuusisaari sekä Emil Forsblom ja tilalle tuli kolmikko Anton Britschgi, John Weckström, Janne Arolinna.

Tuoreet voimat olivat tasoitusmaalin takana heti toisen puoliajan ensimmäisellä peliminuutilla. John Weckström tarjoili Mohamed Fofanalle jonka vedon maalivahti torjui. Paluupalloon liukui kuitenkin Anton Britschgi joka ensimmäisellä kosketuksellaan pisti palloon verkkoon.

Viisi minuuttia edellisestä ja pallo löytyi taas kotijoukkueen maaliverkosta. Britschgi tarjoili ja Joni Ronkainen laitoi suoraan ilmasta pallon maaliin. Komeaakin komeampi suoritus!

Futuran dominointi jatkui ja 65. minuutilla Dan Majander onnistui kulman jälkitilanteesta tuikkaamaan lähietäisyydeltä pallon verkon perukoille.

Loppuminuuteilla KäPa/United onnistui vielä kaventamaan rangaistuspotkusta mutta vieraitten voitto ei ollut uhattuna.

Futuran toisen jakson kasvojenpesu antoi rutkasti itseluottamusta tulevia koitoksia ajatellen.

Seuraavan kerran Futura nähdään tositoimissa 14. toukokuuta kun vieraaksi saapuu Sexypöxyt. Ottelu pelataan näillä näkymin Hamarin nurmella alkaen klo 17.

Futuran avauskokoonpano: Roope Juusola, Henri Määttä, Dan Majander, Samuli Ahola, Mikko Lönnström, Mohamed Fofana, Tuomas Kuusisaari, Joni Ronkainen, Nico Eerola, Ville Kuusela, Emil Forsblom.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s