PORVOO. FC Futuran maalivahtiosasto sai viikolla tervetulleen vahvistuksen kun Walter Wikström, 19, teki loppukauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa kanssa.
Wikström on mielenkiintoinen pelaaja sillä hän on käynyt lukion Bromma idrottsgymnasiumissa ja Ruotsissa olon aikana pelannut alle 19-vuotiaitten Allsvenskanissa (seurat Brommapojkarna ja Täby FK).
”Olen ensi kesänä menossa armeijaan ja oikeastaan sen takia palasin Suomeen”, Wikström kertoo paluustaan kotikaupunkiin.
Ennen Ruotsiin lähtöä 190 cm pitkä ja ulottuva maalivahti edusti jo kuopattua Inter Legirusta, jota valmensi myös FC Futuran peräsimessä nähty Roberto Nuccio.
”Nuccio kyseli minua myös nykyisen seuransa Gnistaniin, mutta päätin että en lähde ajelemaan Helsinkiin monta kertaa viikossa”, Wikström sanoo.
Futura kohtaa lauantaina vieraskentällä FC Kontun joka sarjataulukossa on ainoastaan pisteen päässä porvoolaisryhmästä. Ottelu Kontulan urheilupuistossa alkaa klo 15.00.
Kun Futuran ykkösmaalivahti Samuel Nieminen edellisessä kotiottelussa ajettiin kentältä ja täten huilaa seuraavat kaksi ottelua on hyvinkin todennäköistä että Walter Wikström nähdään tolppien välissä jo lauantaina.
”Ottelut ovat aina mukavia ja tulee olemaan hauskaa päästä taas tositoimiin”.