Tukiaisen hattutemppu sai Valtin polvilleen

HELSINKI. Porvoolainen FC Futura jatkaa ainoana joukkueena ilman pistemenetyksiä jalkapallon Kolmosessa.

Futuran seitsemäs voitto putkeen tuli sunnuntai-iltaa kun vieraissa kaatui Puotinkylän Valtti selvin lukemin 5-1 (3-0).

Kotijoukkue Valtti oli ennen sunnuntain peliä päästänyt ainoastaan viisi maalia omiin (kuudessa ottelussa). Nyt siis Futura pisti saman verran häkkejä yhdessä ottelussa.

Sunnuntain peli oli kaikin puoli Futuran paras tällä kaudella. Pallo liikkui vauhdilla mieheltä toisella ja prässipeli toimi moitteettomasti.

Porvoolaisten terävin kärki Valttia vastaan kirjoitetaan Markus Tukiainen. Keskikenttäpelaja iski ensin 1-0 Lassi Kourin antamasta kulmapotkusta, pari minuuttia myöhemmin 2-0 Kasper Erikssonin esityöstä ja juuri ennen taukoa 3-0 Joni Oikkosen tarjoilusta.

Futuran maalijuhlat jatkuivat toisella puoliajalla. Tunnin kohdalla Emil Lehtinen siirsi pallon verkon perukoille Anton Britschgin syötöstä ja kymmenen minuuttia ennen loppua vaihtopelaaja Henri Määttä iski ensimmäisestä maalipaikastaan taululla 5-0.

Futuran maalivahdille Walter Vikströmille olisi toivonut nollapeliä mutta juhlat pilasi Valtin Emmanuel Egboeni viisi minuutti ennen loppua.

Futura jatkaa sarjakärjessä 21 pisteellä. Toisena on Tikkurilan Palloseura 19 pisteellä ja kolmantena SAPA/3 17 pisteellä.

FC Futuran avauskokoonpano: Walter Vikström mv, Dan Majander, Joni Oikkonen, Nico Eerola, Petri Lampinen, Lassi Kouri, Anton Britschgi, Emil Lehtinen, Kasper Eriksson, Markus Tukiainen, Benjamin Smeds.

Vaihdosta kentälle kirmasivat Henri Määttä, Simon Stenstrand, Hussein Abbas sekä Victor Eriksson.

Futuran seuraava peli on kotona Porvoon Keskuskentällä tulevana perjantaina kun vastaan asettuu MPS/Atletico Malmi. Ottelu alkaa klo 18.30. Nähdään siellä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.