PORVOO. Vammat kuuluvat urheiluun. Sanonta joka lajissa kuin lajissa on hyvinkin paikkaansa pitävä.
FC Futuran kausi alkoi tässä suhteessa pahimmalla mahdollisella tavalla, kun joukkueen avainpelaajiin lukeutuva Emil Lehtinen loukkaantui jo kauden ensimmäisessä ottelussa.
Tuomio: Telaluussa murtuma ja ulkokehräsluussa ruhjevamma.
– Olihan se iso pettymys etenkin kun itselläni oli takana hyvä talvikausi.
– Pääsin kuitenkin välittömästi Urheilu Mehiläisen erikoislääkärin vastaanotolle ja magneettikuvauksiin, joissa selvisi vamman laajuus, Lehtinen sanoo.
Armeijaan lähtö oli Lehtisellä edessä ainoastaan viikkoa myöhemmin mikä lisäsi harmitusta. Ensimmäiset askeleet kasarmilla otettiinkin kyynärsauvojen tuella.
FC Futura johtaa Kolmosen C-lohkoa kun jäljellä on enää yksi ottelukierros. Kolmen pisteen päässä vaanii Atlantis FC Akatemia, jolla vielä on teoreettiset mahdolliset kivuta porvoolaisten ohitse sarjataulukossa.
Lehtisen loukkaantumisen jälkeen Futura on ehtinyt pelata 14 peliä, mutta nyt nuorukainen palaa tositoimiin kauden tärkeimmällä hetkellä. Voitolla tai tasapelillä lauantain kotiottelussa Puotinkylän Valttia vastaan Futura varmistaa paikkansa Kakkosen nousukarsintoihin.
– On kiva päästä takaisin tositoimiin. Toivottavasti pystyn omalla panoksellani auttamaan joukkuetta, pelihaluja pursuava Emil Lehtinen toteaa.
Melkein samaan aikaan kun Futura sai yhden tärkeän pelaajan takaisin rosteriin, niin joukkue menetti toisen runkopelaajan sairastuvalle. Keskikentän terrieri Jesse Sundström loukkasi edellisessä kotipelissä polvensa vaarattoman näköisessä tilanteessa.
Tuomio: Eturistisiteen repeämä, sisemmän sivusiteen repeämä sekä polven nivelkieurukan repeämä. Tämä tarkoittaa leikkausta ja ainakin puolen vuoden tauko jalkapallosta.
– Nyt on kyllä harmitus melkoinen. Minulla on ollut vastaava vamma toisessa polvessa ja silloin meni melkein vuosi ennen kuin pääsin takaisin tositoimiin.
Hoidon suhteen kaikki sujui kuitenkin moitteettomasti ja Sundström kehuukin Urheilu Mehiläisen toimintaa.
– Keskiviikkona pääsin erikoislääkärin vastaanotolle, torstaina oli vuorossa magneettikuvaus ja ensi viikolla on jo luultavasti leikkaus edessä.

Urheilu Mehiläinen
- Urheilu Mehiläisen asiantuntijat edustavat ehdotonta suomalaista kärkiosaamista tuki- ja liikuntaelinvaivojen, nivelten ja luiden sairauksien sekä urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa.
- Tekee yhteistyötä yli 200 urheiluseuran kanssa ympäri Suomea.
- Ainutlaatuinen kumppanuusmalli tarjoaa urheiluseuroille mahdollisuuden kokonaisvaltaisiin terveyspalveluihin.
- Kumppanuusmalli sisältää sekä ennaltaehkäisevää työtä että hoidollisen osuuden eli liikunta- ja urheiluvammojen diagnosoinnin ja hoidon.
- Ainutlaatuinen kumppanuusmalli tarjoaa urheiluseuroille mahdollisuuden kokonaisvaltaisiin terveyspalveluihin.
- Kumppanuusmalli sisältää sekä ennaltaehkäisevää työtä että hoidollisen osuuden eli liikunta- ja urheiluvammojen diagnosoinnin ja hoidon.