Futura kohtasi viime sunnuntain myöhäisillan ottelussa helsinkiläisen Atlantis FC/PM:n. Futura lähti kauden kolmanteen otteluun täydet pisteet plakkarissa, kun taas Atlantiksella oli takanaan yksi voitto ja yksi tappio.
Ottelun alusta alkaen huomasi molempien joukkueiden olleen hyvällä jalalla liikkeellä ja ottelun ensimmäinen puoliaika oli varsin vauhdikasta peliä. Ensimmäistä maalia ei tarvinnut odotella kuin vartin verran, kun Astrit Berisha päätti Futuran nopean vastahyökkäyksen tarkkaan viimeistelyyn. Atlantiksen maalivahti oli voimaton Berishan vasempaan alakulmaan suuntautuneen laukauksen edessä ja Futura nousi ottelussa 1-0 johtoon. Ensimmäinen puoliaika jatkui Futuran hienoisessa komennuksessa ja onnistui toistamiseen maalinteossa reilun puolentunnin kohdalla. Futura sai vapaapotkun melkein puolesta kentästä, josta Simon Stenstrand toimitti pallon tarkasti Atlantiksen puolustuksen selustaan. Palloon iski ensimmäisenä Futuran kapteeni Totti Kouva, joka pääsi puskemaan vierasjoukkueen kahden maalin etumatkalle puoliajalle mentäessä.
Atlantis teki puoliajalla kaksi pelaajavaihtoa, mutta Futura jatkoi hyviä otteitaan vyöryttäen hyökkäyksiä mainioilla syöttökombinaatioilla kotijoukkueen päätyyn. Palloa ei kuitenkaan hyvistä yrityksistä huolimatta saatu verkon perukoille ja Atlantis pääsi kuin varkain mukaan otteluun, Ykkösessäkin viime kaudella maalinteossa onnistuneen, Paul Onugwu Ejehin puskiessa Atlantiksen maalin päähän 77. minuutilla. Atlantis haki kavennuksen jälkeen vimmatusti tasoitusta, mutta Futura puolusti johtoaan erittäin hyvin eikä kotijoukkue saanut vaarallisia maalipaikkoja luotua Futura maalille.
Futura jatkaa näin ollen hienon taistelun päätteeksi Kolmosessa puhtaalla pelillä ja saa seuraavaksi vastaansa Malmin Palloseuran. MPS on kolmen ottelun jälkeen sarjassa sijalla 10, yhden pisteen keränneenä, joten Futuralla on varmasti vastassaan nälkäinen vierasjoukkue. Ottelu pelataan Porvoon Pallokentällä perjantaina 9.5. klo 18.30, jossa kioski on auki ja grilli kuumana.
Tervetuloa paikalle!
Atlantis FC/PM – FC Futura 1-2
Maalintekijät:
16 min Astrit Berisha (FC Futura)
36 min Totti Kouva (FC Futura)
77 min Paul Onogwu Ejeh (Atlantis FC/PM)
