FC Futuran syyskierros Kolmosen B-lohkossa alkoi kirvelevällä tappiolla kärkikamppailussa Puotinkylän Valttia vastaan.
Hyvän ensimmäisen puoliajan jälkeen, jossa Astrit Berishalla oli muutama puolittainen maalipaikka, ote siirtyi vieraille.
Toista puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia kun Futuran maalivahti Johannes Häggqvist joutui kaatamaan Valtin hyökkääjän ja tuomari osoitti rangaistuspotkua.
Häggvist loukkaantui tilanteessa ja kotijoukkueen maalin suulle asteli Vili Varpio, joka onnistui torjumaan Danyar Hosseininen laukoman rangaistuspotkun.
Hetkeä myöhemmin Robbie Azodo onnistui kuitenkin yllättämään Varpion ja viemään Valtin 0-1 johtoon, mutta Astrit Berisha laukoi Futuran tasoihin ainoastaan pari minuuttia myöhemmin.
Kovassa helteessä pelatun ottelun loppu meni valitettavasti vieraille. Manu Mäki vei Valtin 1-2 johtoon ottelun 72. peliminuutilla ja kymmenen minuuttia myöhemmin Juuso Niemi viimeisteli loppulukemiksi 1-3.
