FC Futura otti lauantaina tärkeät vieraspisteet Kolmosen B-lohkossa, kun FC Kontu kaatui jännittävässä kamppailussa lukemin 2-3 (1-1). Näin porvoolaiset nousivat sarjataulukossa takaisin kakkossijalle ja kuuden pisteen päähän sarjaa johtavasta Puotinkylän Valtista.
Futura oli selvästi ottelussa niskan päällä, mutta fyysisesti pelannut kotijoukkue ei päästänyt porvoolaisia helpolla. Futuran ansaittu avausmaali syntyi ottelun 41. peliminuutilla, kun Oliver Henrichsson ohjasi Miki Venäläisen antaman keskityksen maaliin.
Osuman jälkeen vierasjoukkueen fokus katosi hetkeksi ja Kontu tuli aivan ensimmäisen puoliajan lopussa tasoihin kulmapotkusta, kun Futuran maalivahti Juuso Nurmi epäonnekseen nyrkkeili pelivälineen omaan maaliin.
Toisella puoliajalla ottelu tasoittui, ja myös Kontu pääsi entistä enemmän hyökkäämään. Futura siirtyi kuitenkin toistamiseen ottelussa johtoon kun Totti Kouva laukoi rangaistuspilkulta lukemiksi 1-2 vartti ennen loppua.
Hetkellinen nukahdus ja väärinkäsitys omalla kenttäpuoliskolla antoi Kontulle mahdollisuuden, ja Miika Tukiainen tasoitti lukemiksi 2-2 ainoastaan pari minuuttia edellisen osuman jälkeen.
Tuomarin antamalla lisäajalla nähtiin kuitenkin ottelun ratkaisu, ja millä tavalla. Pallo tippui rangaistusalueen ulkopuolelle ja vaihtopelaaja Marius Eisentrautin jalkoihin. Komea veto volleysta maalin takanurkkaan ja vierasvoitto lukemin 2-3 oli tosiasia.
Futura pelaa seuraavan kerran lauantaina kun Ponnistus tulee vieraaksi Keskuskentälle. Ottelu alkaa klo 15.00. Nähdään kentän laidalla!
