FC Futuran haaveet noususta Kakkoseen kokivat kovia lauantaina Porvoon Keskuskentällä pelatussa kamppailussa helsinkiläistä Ponnistusta vastaan. Pelitapahtumia mielin määrin hallinnut kotijoukkue joutui tyytymään 1-1 (0-0) tasapeliin ja näin ollen pääsy nousukarsintoihin on hyvin epätodennäköistä.
Futura hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa selvästi ja kulmapotkuja kotijoukkueelle tuomittiin melkoinen määrä. Kotijoukkueelta puuttui kuitenkin maalintekotilanteissa tietty röyhkeys ja ryminä, ja tästä syystä monet tilanteet kuivuivat kokoon.
Lähimmäksi maalia ensimmäisellä puoliajalla pääsi Kasper Eriksson, jonka laukaus meni Ponnistuksen maalivahti Henri Seleniuksen käsien kautta ylärimaan.
Toinen puoliaika alkoi niin ikään kotijoukkueen komennossa, mutta Ponnistus onnistui ensimmäisestä vaarallisesta tilanteesta maalinteossa. Vapaapotkusta vieraiden parhaimmistoon kuulunut Ahmed Nur puski Ponnistuksen 0-1 johtoon kun ottelua oli takana 54 minuuttia.
Tästä ei kulunut aikaakaan, kun Futuran valmennus vihdoin päästi irti ylivoimaisesti eniten maaleja kauden aikana tehneen Astrit Berishan. Berisha ehti olla kentällä ainoastaan kolmisen minuuttia ennen kuin hän pani verkot tötterölle ja tasoitus 1-1 oli tosiaasia.
Berishalle oli vielä yksi veto avopaikasta, joka suuntautui ylärimaan ja lisäksi Teo Udd pääsi nokikkain vastustajan maalivahdin kanssa, mutta sijoitus suuntautui metrin verran ohi maalin.
Näin pisteet tasattiin ja Futura jatkaa sarjataulukossa sijalla kaksi. Puotinkylän Valtti porskuttaa lohkon kärjessä viiden pisteen etumatkan turvin ja on suurella todennäköisyydellä menossa nousukarsintoihin.
Futuran seuraava kamppailu on tulevana lauantaina, kun vieraissa kohdataan sarjataulukossa kolmantena oleva Toukolan Teräs. Ottelu pelataan Töölön Pallokentän tekonurmella klo 13.00.
