FC Futuran edustusjoukkue nousi tasapeliin sunnuntain vierasottelussa helsinkiläistä Pallo-Pojat Junioreita vastaan. Loppulukemat ottelussa olivat 1-1 (1-0). Futura aloitti kamppailun vahvasti ja loi tukun vaarallisia paikkoja ensimmäisen 10 minuutin aikana. Lähimmäksi maalia pääsi Saloum Faal, jonka veto ponnahti ylärimasta takaisin ulos kentälle. PPJ:lle ei juurikaan maalipaikkoja ensimmäisen vartin aikana siunaantunut, mutta kotijoukkue iski heti kun sai … Jatka lukemista Futuralle piste vierasottelusta
Tekijä: FC Futura
FUTURA ULOS SUOMEN CUPISTA
FC Futura ei onnistunut selvittämään tiensä Suomen Cupissa 16 parhaan joukkoon. Keskiviikkona pelatussa 5. kierroksen ottelussa samalla sarjatasolla (Kakkonen) pelaava Rauman Pallo-Iirot oli parempi lukemin 5-1 (1-0). Futuralta puuttui ottelusta pelikieltoa kärsivä Jesse Sundström, nivustaan paranteleva puolustuksen lukko Jani Kaukomaa sekä tähän mennessä tehokkain hyökkääjä Aaron Lindholm, joka ennen liittymistään porvoolaisten riveihin ehti keväällä pelata … Jatka lukemista FUTURA ULOS SUOMEN CUPISTA
FUTURAN AHDINKO VAIN SYVENEE
FC Futuran tämän vuotinen taival jalkapallon Kakkosen A-lohkossa on ollut erittäin hankala. Lauantaina porvoolaiset taipuivat kotikentällään Atlantis FC Akatemialle, joka viime hetken osumalla vei sarjapisteet Helsinkiin lukemin 1-2 (0-0). Sijoitukseen sarjassa tappio ei tuonut muutosta, sillä Futura oli jo ennen lauantain kamppailua jumbosijalla. Välimatka varmaan säilymiseen kasvoi sen sijaan jo kolmeen pisteeseen, joten nyt pitää … Jatka lukemista FUTURAN AHDINKO VAIN SYVENEE
Futura hakee avausvoittoa
FC Futuran kausi Kakkosen A-lohkossa on lähtenyt nihkeästi käyntiin. Saldona neljän ottelukierroksen jälkeen on ainoastaan yksi piste.Toisaalta on hyvä muistaa että porvoolaisilla on ollut vastassa sekä Klubi 04, PK-35 sekä JIPPO, jotka kaikki kolme kuuluvat lohkon ennakkosuosikkeihin.Lauantaina on uusi mahdollisuus ottaa kauden ensimmäinen voitto, kun vastaan asettuu Atlantis FC/Akatemia Helsingistä.- Kävin katsomassa heidän edellisen pelinsä … Jatka lukemista Futura hakee avausvoittoa
FC FUTURA KOHTAA P-iIROT SUOMEN CUPISSA
Suomen Cupin 5. kierroksen arvonta suoritettiin tiistaina iltapäivällä. Porvoolaisella FC Futuralla i tällä kertaa ollut paras mahdollinen arpaonni, sille joukkue joutuu keskellä viikkoa matkustamaan Raumalle, vastustajana tietenkin paikallinen Pallo-Iirot. Kahden Kakkosessa pelaavan joukkueen kohtaaminen pelataan näillä näkymin keskiviikkona 31.5.2023 klo 19.00 ja pelipaikkana tietenkin legendaarinen Äijänsuo. Voittaja etenee Suomen Cupissa jo 16 parhaan joukkoon!
FUTURA JATKAA SUOMEN CUPISSA
FC Futura jatkaa Suomen Cupissa 5. kierrokselle ja on siis nyt jo 32 parhaan joukossa. Lauantaina pelatussa 4. kierroksen ottelussa kaatui Kolmosessa pelaava Puistolan Urheilijat lukemin 0-1 (0-0). Tapulin tekonurmella pelatussa ottelussa Futuran valmentaja Cihan Gökcil juoksutti kentälle melko kokemattoman ryhmän, koska cupmittelö oli porvoolaisten kolmas kamppailu viikon sisällä. - Ottelutahti on tiukka ja siksi lepuutin … Jatka lukemista FUTURA JATKAA SUOMEN CUPISSA
FUTURALLE RÖKÄLETAPPIO KAUDEN HEIKOIMMAN ESITYKSEN JÄLKEEN
VANTAA. FC Futura joutui melkoiseen mankeliin Helatorstaina pelatussa vierasottelussa Kakkosen A-lohkossa. Vantaalaisseura PK-35, joka vielä viime kaudella pelasi Ykkösessä ja tosissaan mielii takaisin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, oli kaikilla jalkapallon osa-alueilla selvästi etevämpi ja vei ansaitusti sarjapisteet lukemin 6-1 (3-1). Porvoolaisten vaikeudet alkoivat jo ottelun neljännellä peliminuutilla kun Kevin Ingoli iski paluupallosta taululle 1-0. Seuraava osuma … Jatka lukemista FUTURALLE RÖKÄLETAPPIO KAUDEN HEIKOIMMAN ESITYKSEN JÄLKEEN
FUTURA AVASI PISTETILINSÄ
FC Futura avasi lauantaina pistetilinsä Kakkosen A-lohkossa. Porvoon Pallokentällä pelatussa ottelussa porvoolaisjoukkue venyi 0-0 tasapelin sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluvan Joensuun JIPPO:n kanssa. Futuralla oli alla kaksi tappioita ja JIPPO:lla puolestaan kaksi voittoa. Siinä mielessä lauantain tulos oli rohkaiseva tulevia pelejä ajatellen. – Tämä oli ehdottomasti meidän paras esitys tähän mennessä. Pystyimme pitämään palloa, hyökkäsimme rohkeasti ja saimme … Jatka lukemista FUTURA AVASI PISTETILINSÄ
PKKU vei sarjapisteet viime hetken osumilla
KERAVA. FC Futuran edustusjoukkue koki lauantaina toisen peräkkäisen tappionsa miesten Kakkosessa kun Pallokerho Keski-Uusimaa oli parempi lukemin 4-2 (1-1). Jostain syystä Futura oli liikkeellä erittäin tahmeilla jaloilla ja kotijoukkue oli ensimmäisen vartin selvästi kuskin paikalla. Avausmaali syntyi 9. peliminuutilla kulmapotkusta kun Oscar Dahlfors pääsi etualueelta puskemaan kotijoukkueen 1-0 johtoon. Aneemisen alun jälkeen Futurakin sai pelin … Jatka lukemista PKKU vei sarjapisteet viime hetken osumilla
FC Futuran seuraava vastustaja Suomen Cupissa on Kolmosen Puistolan Urheilijat
Miesten Suomen Cupin 4. kierroksen arvonta on suoritettu. FC Futuran seuraava vastustaja on Kolmosessa pelaava Puistolan Urheilijat. Suomen Cupin neljännen kierroksen otteluiden ikkuna on 17-21.5.2023. Joukkueet olivat vielä tällä kierroksella jaettu maantieteellisiin koreihin ja alempisarjalainen saa aina kotiedun. Viidennellä kierroksella maantieteellistä jakoa tai kotietua ei enää ole, vaan otteluparit muodostuvat suoraan arvonnan mukaan. Miesten Suomen … Jatka lukemista FC Futuran seuraava vastustaja Suomen Cupissa on Kolmosen Puistolan Urheilijat