Nuccio siirtyy FC Legirus Interiin syyskuun alussa

Pitkän uran ja valtavan työn porvoolaisen jalkapalloilun eteen tehnyt FC Futuran päävalmentaja ja FC Futura Junioreiden (FCFJ) valmennuspäällikkö Roberto Nuccio siirtyy syyskuun alussa valmentajaksi vantaalaiseen FC Legirus Interiin.

Nuccio lopettaa myös Futuran edustusjoukkueen valmentamisen ja luovuttaa pestin apuvalmentajalleen Jukka Viheriälehdolle, joka valmentaa joukkuetta kuluvan kauden loppuun.

Ensi sunnuntaina Porvoossa pelattava kakkosen kärkikamppailu Kultsu FC:tä vastaan jää Roberton viimeiseksi Futuran ohjaimissa.

– Haluan kiittää kaikkia työntekijöitä Futurassa ja kaikkia pelaajia, joiden kanssa olen työskennellyt monen vuoden ajan. Porvoo ja Futura ovat antaneet paljon minulle ja minä olen antanut paljon heille, Nuccio kertaa.

Roberto toivookin, että mahdollisimman moni futuralainen juniori ja vanhempi tulisi seuraamaan ottelua ja kannustamaan kotijoukkuetta voittoon tässä historiallisessa kärkikamppailussa.

Kakkosessa pelaavan Futuran kausi on ollut menestyksekäs. Tällä hetkellä Futura majailee itäisen lohkon kakkospaikalla vain pisteen päässä sarjaa johtavasta Klubi 04:sta.