Tänään 14.5.2016 kello 16:00 Futura kohtaa Keskuskentän nurmella Helsinkiläisen Käpylän Pallon (KäPa).

Käpylä on ennakkoarvailuissa veikkailtu yhdeksi lohkon kärkijoukkueista yhdessä Gnistanin ja Lappeenrantalaisen PEPO:n kanssa.

KäPa tunnetaan ennen kaikkea laadukkaasta junioritoiminnastaan ja useista nuorten maajoukkueissa esiintyneistä pelaajistaan, joskin tällä kaudella edustuksen riveissä esiintyy varsin kansanvälisiä pelaajia.

Kotijoukkue Futura aloitti kautensa suurimman ennakkosuosikki Gnistanin kanssa jakamalla pisteet Pallokentän keinonurmella tasatuloksella 3-3, vaikka tarjolla olisi ollut kyllä herkulliset kolme pistettäkin.

Viime sunnuntaina porvoolaiset sitten matkustivat Lappeenrantaan paikallisen PEPO:n vieraaksi ja sieltä olikin tuomisina monelle hieman yllättäenkin kolme sarjapistettä, selvin 0-3 lukemin.

Näin kauteen paljon uudistuneen Futuran kausi on lähtenyt käyntiin vähintäänkin kohtuullisesti, kun sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvia vastaan on pystytty tekemään peräti kuusi maalia.

Käpylän Pallo taas hävisi sarja-avauksensa kotonaan hieman yllättäen Kuopiolaiselle KuFu:lle lukemin 1-2. Toisessa ottelussa tuli sitten tämän viikon maanantaina odotettu kotivoitto 1-0 lukemin FC Lahti Akatemiasta.

 

Sarjassa Futura on kohdannut vuosien varrella KäPa:n kahdeksan kertaa, joista porvoolaiset ovat voittaneet viisi kertaa. Kerran on pelattu tasan ja kahdesti Käpylän pojat ovat vieneet sarjapisteet.

Ehkä parhaiten muistetaan kuitenkin vuoden 2004 kakkosen karsinnat, joissa hyvän kauden pelannut kolmosen voittaja Futura kohtasi juuri KäPa:n.

Kaksi osaisesta karsinnasta ei Futuralle paljon hyviä muistoja jäänyt, kun ensin hävittiin kotona 1-5 ja Helsingissäkin tuli tappio 1-3 lukemin.

Viimeisimmät kohtaamiset ovat kuitenkin jo niinkin kaukaa kuin 2011, jolloin Futura vei molemmat kohtaamiset.

 

Futura-KäPa tänään 14.5 kello 16:00.

 

Nähdäänhän siis taas Keskuskentällä ja kannustetaan kotijoukkue voittoon !

”Futis” on parasta paikan päällä.

Voit seurata viime hetken tapahtumia myös Futuran Facebook-, tai kotisivuiltamme.

https://www.facebook.com/FCFutura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.