Tulevana sunnuntaina 11.9. kello 16.00 FC Futura kohtaa Keskuskentän nurmella perinteikkään Mikkelin Palloilijat.
MP lähti kauteen ehkä yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista mutta syksyä kohden tahti on hieman hyytynyt keväästä.
Jo vuonna 1929 perustettu seura on pelannut aikanaan jopa 25 kautta pääsarjatasolla, voittaen kahdesti myös Suomen cupin (1970 ja 1971).
Suomenmestaruus hopeita joukkueella on vuosilta 1970, 1972 ja 1991, sekä pronssia vuodelta 1990.
Seuran ehkä kuuluisimpia pelaajia aikanaan ovat olleet nykyisin Englannin Ykkösliigassa pelaava Jussi Jääskeläinen (1992-1995), sekä vuosina 2004-2014 Suomen komissaarina toiminut Olli Rehn (1979-1982).
Viimeiset vuodet MP on ollut pääasiallisesti kakkosen tai ykkösen seura, pudottuaan liigasta kauden 1996 päätteeksi. Viimeinen pika visiitti ykköseen on kaudelta 2015.
Tällä kaudella ”Empeetä” valmentaa pitkään pelaajana pääsarjatasolla esiintynyt Ilkka Mäkelä.
Pitkän pelaajauransa aikana Mäkelälle kertyi 440 pääsarjaottelua, joilla hän on kaikkien aikojen tilastossa toisena Rami Niemisen jälkeen.
Tämän kauden pelaajista kuuluisin lienee liiga MyPa:n vuoden parhaaksi pelaajaksi 2012 valittu 40 vuotias maalivahti Antti Kuismala, joka on edustanut liigassa mm. JAZZ:ssa,IFK Mariehmnissa ja MyPa:ssa.
Mikkelin Palloilijat sai katkaistua kolmen pelin tappioputkensa viime sunnuntaina pelaamalla kotonaan 0-0 tasapelin FC Lahti Akatemian kanssa.
Mikkeliläisten viime pelit ovat olleet hieman mollivoittoisia samoin kuin kotijoukkue Futurankin.
Porvoolaiset hakivat kuitenkin kolme elintärkeää sarjapistettä lauantaina, kun Vaajakoskelaiset kaatuivat vieraissa 0-2 lukemin.
Tässä linkki kyseisen pelin koosteeseen:
Vaajakoskella nähtiin porvoolaisten riveissä muutamia uusia ja entisiä pelimiehiä ja heidät kaikki nähtäneen myös MP pelissä.
Futura hankki vielä viime viikolla Ville Sepän (SalPa) maaliin, sekä John Weckströmin (Honka) ja Kalle Sotkan (HIFK) kenttäpelaajikseen.
Myös 97 maalia aikanaan Futurassa tehnyt Arttu Pösö, sekä pitkän linjan toppari Dan Majander tulivat jo Vaajakoskella vaihdosta kentälle.
Perinteisesti MP on ollut Futuralle vaikea vastus, sillä juhannuksen jälkeen MP vei täydet pisteet Mikkelissä 3-1 lukemin.
Viimeisin Futura voitto nähtiin Mikkelin Urheilupuistossa kauden 2014 syksyllä kun porvoolaiset hakivat silloin 0-2 vierasvoiton.
Kotona on onnistuttu MP voittamaan aikaisemmin kahdesti kausilla 2002 ja 2012, mutta historiatilasto on MP:n hyväksi kuitenkin 11-2-3.
Tervetuloa kannustamaan Futuraa sunnuntaina Keskuskentälle.
Ja huomatkaa että ottelu käydään siis jo kello 16.00 pimeyden vuoksi.