Kolmosen kakkoslohkoa johtava FC Futura on sunnuntaina herkullisen tilanteen edessä kun vastaan asettuu sarjakakkonen PK-35 Vantaalta. Voitolla porvoolaiset varmistavat vähintään neljän pisteen etumatkan ennen syyskierrosta.
– Ei ole muuta tavoitetta kun kolme pistettä. Sitten voi huoletta lähteä pienelle breikille, sanoo FC Futuran valmentaja Kalle Sorja.
Sunnuntain vastustaja on Sorjalle tuttu, edustihan hän seuraa aina oman aktiiviuransa loppumetreille asti.
– Siellä on monta pitkän junioripolun käynyttä pelaajaa jotka nyt ovat ottanet askeleen edustusjoukkueeseen. Taitava ja pelaava ryhmä vastassa, sanoo Sorja joka on käynyt katsomassa pari PK-35: peliä kuluvalla kaudella.
Futuralla on tällä hetkellä plakkarissa 25 pistettä kun taas PK-35:llä on 22 pistettä. Mainittakoon että vantaalaiset ovat toistaiseksi ilman tappioita sarjassa mutta tasapelejä on tullut kymmenestä pelistä peräti neljä.
– Tietysti pitää muistaa että PK-35 on aínut joukkue joka ei ole hävinnyt yhtään peliä. Sieltä löytyy tietty sapluuna ja tasaisuus joka otteluun.
Kotijoukkueella on alla vahva putki. Maaliero kolmesta edellisestä pelistä (kaikki voittoja) on mairitteleva 12-0.
– Nollapelit lämmittää todella paljon ja on myös hienoa nähdä että oma peli menee koko ajan eteenpäin.
FC Futura on loppukaudeksi saanut kaksi todella tärkeätä vahvistusta. Viime kauden kapteeni Joni Oikkonen on jälleen palaamassa pelikentillä ja maalivahtiosasto on vahvistunut Atte Rannalla.
– Meille tulee varmasti kortteja ja odottamattomia poissaoloja syyskierrokseln aikana ja Oikkosen ja Rannan mukaantulo tuo meille leveyttä ryhmään. Samalla tietenkin vaatimustaso treeneissä nousee ja kilpailu pelipaikosta kovenee, Kalle Sorja sanoo.
FC Futura-PK-35 sunnuntaina 2.7. klo 17.00 Hamarin nurmella. Nähdään siellä!