PORVOO. Kauden ensimmäinen Itä-Uudenmaan derby jalkapallon Kolmosessa päättyi ilahduttavasti FC Futuran voittoon. Paikallisvastustaja IF Sibbo-Vargarna kaatui yksipuolisen esityksen jälkeen lukemin 3-0 (3-0).
Vieraitten rynnistys kesti ainoastaan muutaman minuutin. Sen jälkeen alkoi valkopaitaisen kotijoukkueen näytös. Vartin sisällä Futura latoi kolme maalia ja tylsytti susilauman kynnet lopullisesti.
Yhdeksän minuutun kohdalla kotijoukkue osui ensimmäisen kerran kun Mikko Lönnström puski 1-0 pitkän sivurajaheiton jälkeen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 2-0 kun Nico Eerola sijoitti pallon takanurkkaan Anton Britschgin loistavasta syötöstä. Taukonumerot 3-0 viimeisteli lähietäisyydeltä Rasmus Ahlfors, joka viime peleissä on ollut terriärimäisen tehokas hyökkäyspäässä.
Ymmärrettävistä syistä Futura ei toisella jaksolla saanut aivan samanlaista hurmostilaa päälle kun ensimmäisen 45 minuutin aikana, mutta voitto ei myöskään ollut missään vaiheessa uhattuna.
Pääasia oli tietysti kolme pistettä jotka pitävät porvoolaiset sarjakärjessä myös yhdeksännen pelikierroksen jälkeen.
Seuraavaksi Futura esiintyy vieraskentällä kun joukkue matkaa ensi keskiviikkona Töölön Taiston vieraaksi.
Futuran avauskokoonpano: Toni Korkiakoski (mv), Samuli Ahola, Mikko Lönnström, Tuomas Kuusisaari, Joni Ronkainen, Dan Majander, Ville Kuusela, Nico Eerola, Janne Arolinna, Rasmus Ahlfors, Anton Britschgi.