Futura avasi syyskauden vakuuttavalla vierasvoitolla

HELSINKI. FC Futuran edustusjoukkue jatkaa voittojen tiellä. Porvoolaisjoukkue aloitti syyskauden jalkapallon Kolmosessa selvällä vierasvoitolla Pallo-Pojat Junioreista. Loppuvihellyksen soidessa taululla komeilivat lukemat 5-0 (2-0) Futuran hyväksi.

Pelin painopiste oli ensi minuuteista lähtien kotijoukkueen päädyssä mutta osumat loistivat poissaolollaan. Lähimmäs maalintekoa pääsi Janne Arolinna jonka veto pamahti ylärimaan. Tällöin ottelua oli pelattu 20 minuuttia.

Arolinna sai revanssin runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin. Samuli Aholan pitkän sivurajaheiton jälkeen pallo ajautui Arolinnalle joka vastapallosta pamautti pelivälineen voimalla verkon perukoille.

Janne Arolinna oli ahnaalla pelipäällä ja oli lähellä lisätä vieraitten johtoa muutama minuutti enne taukoa. PPJ:n maalivahti Eetu Myllyveräjä veti kuitenkin pitemmän korren.

Futura sai kuitenkin ansaitun lisäosuman vain hetkeä myöhemmin. Jälleen asialla oli ihmislinko Samuli Ahola ja tämän kerran pallon niittasi verkkoon Mikko Lönnström.

Tauolle siirryttiin täten Futuran 2-0 johdossa.

Toisen puoliajan alussa Futura siirtyi jo kolmen maalin johtoon kun Anton Britschgi osui Mikko Lönnströmin pitkästä avaavasta syötöstä. Tämä oli jo kapteenin kymmenes osuma tällä kaudella.

Britschgi osui toistamiseen kymmenen minuuttia myöhemmin. Lönnström lähetti pitkän pallon oikeaan laitaan josta juuri vaihdosta tullut Arttu Pösö puski pallon Britschgille joka sijoitti pallon takanurkkaan. Yksinkertaista mutta tehokasta!

Futura vaihtoi lähet puolet avauskokoonpanosta viimeiselle puolelle tunnille. Tästä huolimatta peli pysyi täysin vieraitten hallussa.

Vartti ennen loppua verkkoja heilutti Henri Määttä joka lähietäisyydeltä sijoitti pallon takanurkkaan. Näin Määttä naulasi myös loppulukemat 5-0.

Futuran avauskokoonpano: Toni Korkiakoski (mv), Dan Majander, Tuomas Kuusisaari, Samuli Ahola, Nico Eerola, Ville Kuusela, Mikko Lönnström, Rasmus Ahlfors, Janne Arolinna, Anton Britschgi, Mohamed Fofana.

Sunnuntain vierasvoiton myötä Futura jatkaa sarjakärjessä neljän pisteen turvin ennen HIFK:n kakkosjoukkuetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.