Futura romahti tasapeliin

PORVOO. Kolmosen kakkoslohkossa FC Futura menetti kahden maalin johtonsa viimeisen kymmenen minuutin aikana joutuen tyytymään 2-2 tasapeliin sunnuntain kotipelissä FC Kontua vastaan.

Futura siirtyi johtoon kun ottelua oli takana vajaat puoli tuntia. Joni Oikkonen nosti pallon maalin edustalle ja korkeimmalle nousi Henri Pulkkinen joka kauden yhdeksännellä osumallaan siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Toisella puoliajalla Futura oli hetkittäin hätää kärsimässä mutta puolustuslinja ja maalivahti Toni Korkiakoski piti joukkuetta pystyssä.

Vaihtomies Petri Lampinen ehti olla kentällä ainoastaan minuutin verran kunnes veteraani laittoi verkot tötterölle.

Lampinen näki että vastustajan maalivahti oli tullut ulos maalistaan ja nosti pallon tämän yli 30 metristä. 2-0 oli tosiasia.

Otteli näytti jo ratkenneelta mutta vierasjoukkue oli eri mieltä. 84. minuutilla Joni Häppölä kavensi lukemiksi 2-1 ja kun 90 minuuttia oli täynnä Jussi Eskola tuikkasi pitkän sivurajaheiton jälkeen lukemiksi 2-2.

Aivan loppuhetkillä FC Kontu sai vielä mahdollisuuden voittoon rangaistuspilkulta mutta Toni Korkiakoski venyi hienoon torjuntaan.

Loppuhetkillä tunteet kävivät kuumina kotileirissä. Mikko Lönnströmille tuomittiin punainen kortti ja samasta tilanteesta Futuran molemmat valmentajat Kalle Sorja sekä Juha-Pekka Pantsu passitettiin katsimon puolelle.

Saa nähdä jos tästä tulee lisäseuraamuksia porvoolaisjoukkueelle.

Futuran avauskokoonpano: Toni Korkiakoski mv, Mikko Lönnström, Henri Pulkkinen, Janne Arolinna, Henri Määttä, Dan Majander, Joni Oikkonen, Joni Ronkainen, Rasmus Kautto, Victor Eriksson, Samuli Ahola.

Tasapelin myötä Futuran mahdollisuudet nousuun heikkenivät oleellisesti. Tällä hetkellä sarjaa johtava Vantaan Jalkapalloseuran on jo yhdeksän pistettä porvoolaisjoukkueen edellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.