Futura peittosi sarjakärjen

VANTAA. Kolmosen kakkoslohkossa FC Futura siirsi Vantaan Jalkapalloseuran nousujuhlia ainakin viikolla eteenpäin. Porvoolaiset vei launtain vieraskamppailun lukemin 1-2 (1-1).

Ottelu alkoi varovaisissa merkeissä vaikka VJS oli pallollisesti aktiivisempi.

Avausmaalia saatiin odottaa runsaan vartin verran. Oivalla pystysyötöllä kotijoukkue vapautti Kristian Lehtosen joka parin harhautuksen jälkeen petasi Vili Lankiselle pallon tyhjän maalin eteen. 1-0 oli tosiasia.

Futuran vastaus tuli puolen tunnin pelin jälkeen. Kulman jälkitilanteesta Henri Määttä pamautti volleysta lukemat 1-1 Henri Pulkkisen esityöstä.

Toinen puoliaika ei eronnut merkittävästi ensimmäisestä. Pallollinen pelaaminen oli Futuralla vaisuhkoa mutta tiivis puolustus antoi porvoolaisille avaimet voittoon.

Futuralle tuomittiin rangaistuspotku kun ottelua oli jäljellä viisi minuuttia. Porvoolaisten epäonneksi Janne Arolinnan laukaus suuntautui kuitenkin reilusti yli maalin.

Futura sai kuitenkin palkinnon juuri kun pelikello näytti 90 minuuttia.

Mikko Lönnström voitti pääpallon rangaistusalueen rajalla ja Henri Määttä ohjasi pallon eteenpäin Henri Pulkkiselle joka sisäsyrjällä ohjasi voittomaalin 2-1.

Kun kolme kierrosta on pelaamatta VJS johtaa sarjaa kuuden pisteen turvin ennen Futuraa. On siis enemmän kun todennäköistä että vantaalaiset ensi viikkona sinetöivät nousun Kakkoseen.

Futuran avauskokoonpano: Toni Korkiakoski mv, Mikko Lönnström, Janne Arolinna, Joni Ronkainen, Dan Majander, Henri Määttä, Henri Pulkkinen, Victor Eriksson, Axel Holmberg, Petri Lampinen, Rasmus Kautto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.