Ensimmäinen harjoitusottelu takana

FC Futuran edustusjoukkue pelasi lauantaina kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa kun Järvenpään loistavassa kuplahallissa vastaan asettui kotijoukkue Järvenpään Palloseura.

Loppulukemat 4-0 (2-0) olivat selvät, mutta eivät kerro koko totuutta. Kotijoukkue, joka viime kaudella kolkutteli jopa Ykkösen portteja, oli eittämättä vahva ja käytti maalipaikkansa tehokkaasti.

Samalla on todettava että Futuralla oli ainakin puolen tusinaa avointa maalipaikkaa, muun muassa yksi rangaistuspotku, joten siinä mielessä kauden ensimmäinen taisto isolla kentällä oli toiveita herättävä.

”Luotiin tilanteita ja oltiin pallollisena aktiivisia. Ihan hyvä ensimmäinen peli”, toteaa FC Futuran valmentaja Johan Lönnqvist.

Futuran avauskokoonpano: Samuel Nieminen mv, Victor Eriksson, Oscar Johansson, Joni Oikkonen, Oliver Henrichson, Emil Lehtinen, Benjamin Smeds, Axel Holmberg, Dan Majander, Henri Pulkkinen, Anton Britschgi. Vaihosta kentälle kirmasivat Jamal Zvaalden, Hussein Abbas, Daniel Nieminen, Petri Lampinen, Simon Stenstrand, Lassi Kouri ja Tuukka Virtanen.

Futuran harjoitusottelut jatkuvat samassa hallissa jo tulevana launtaina kun vastaan asettuu Malmin Ponnistajat. Ottelu alkaa klo 14.20190209_141306

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.