NASTOLA. FC Futuran edustusmiehistö haki täydet kolme pistettä maanantaina kun Nastolassa kaatui paikallisen jalkapalloilun lippulaiva Nopsa lukemin 5-1 (2-0).
Samettisen pehmeän mutta mäkäräisten valloittaman Urheilupuiston nurmella nähtiin alusta alkaen taisteleva vierasjoukkue ja loppulukemat olivat maalipaikkoihin nähden jopa alakanttiin.
Futura siirtyi johtoon kun peliä oli takana vartti. Petri Lampinen antaman kulmapotkun puski lähietäisyydeltä maaliin kapteeni Anton Britschgi.
Toista maalia saatiin odottaa ensimmäisen puoliajan loppuun asti. Axel Holmberg teki esityön ja Ville Kuuselalla oli helppo tehtävä siirtää pallon pömpeliin.
Toisella jaksolla valmennuskaksikko Johan Lönnqvist/Emil Vaara teki täydet viisi pelaajavaihtoa.
Petri Lampinen iski rangaistuspotkusta vieraille 3-0 ja Emil Lehtinen teki Henri Määtän esityöstä 4-0 vajaa vartti ennen loppua.
Kotijoukkueen kapteeni Janne Niukkanen onnistui kaventamaan tilanteeksi 4-1 ottelun 87. minuutilla mutta Henri Määttä iski lisäajalla Henri Pulkkisen syötöstä loppulukemiksi 5-1.
Futuran maalinsuulla debytoi Isak Skog joka teki tasapainoisen ja vahvan esityksen. Takaiskulle hänkään ei mahtanut mitään.
Futuran avauskokoonpano: Isak Skog mv, Dan Majander, Oscar Johansson, Joni Ronkainen, Oliver Henrichson, Petri Lampinen, Benjamin Smeds, Emil Lehtinen, Ville Kuusela, Anton Britschgi, Axel Holmberg.
Vaihtomiehinä kentälle juoksivat Henri Määttä, Henri Pulkkinen, Jamal Zvaalden, Rasmus Kautto sekä Lassi Kouri.
Perjantaina on vuorossa kevätkierroksen huipennus kun sarjaa ilman pistemenetyksiä johtava Pallokerho Keski-Uusimaa tulee kylään.
Ottelu Porvoon Keskuskentällä alkaa klo 18.30. Nähdään siellä!