Futuran edustusmiehistö mielenkiintoiseen lohkoon

PORVOO. Kolmosen lohkojaot kaudelle 2020 ovat valmistuneet. Porvoolainen FC Futura arvottiin mielenkiintoiseen C-lohkoon, jossa on sekä viime kausilta tuttuja vastustajia että täysin uusia tuttavuuksia.

FC Futuran vastustajina tulevalla kaudella toimivat FC Kuusysi Lahdesta, Nastolan Nopsa, Jokelan Kisa, Tuusulan Palloseura, Riihimäen Palloseura, Tikkurilan Palloseura, Koivukylän Palloseura, JäPS-47 Järvenpäästä, Vantaan Jalkapalloseura, Nurmijärven Palloseura/2 sekä Pallokerho Keski-Uusimaa/2.

  • Lohkossa on monta tuttua joukkuetta viime kaudelta mutta uusiina vastustajina esimerkiksi VJS ja TiPS, jotka molemmat kuuluvat näin etukäteen arvioiden lohkon kärkijoukkueisiin, sanoo FC Futuran valmentaja Johan Lönnqvist.
  • Uskoisin että sarja on viimevuotista tasaisempi mutta olen vakuuttunut siitä että FC Futura taistelee tälläkin kaudella lohkon ykköspaikasta, Lönnqvist jatkaa.

Sarja alkaa kotiottelulla Koivukylän Palloseuraa vastaan (ottelu pelataan aikavälillä 15-19 huhtikuuta) ja päättyy lauantaina 26. syyskuuta vierasottelulla jossa vastaan asettuu JäPS/47 Järvenpäästä.

Tämän jälkeen vuorossa on nousukarsinnat joissa Etelän A-, B-, ja C-lohkon voittajat saavat seurakseen Itä B-lohkon ykkösen sekä Länsi A- ja B-lohkon voittajat. Kahden nousukarsintalohkon kaksi parasta joukkuetta (yhteensä neljä joukkuetta) nousevat seuraavaksi kaudeksi valtakunnalliseen Kakkoseen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.