Futura avasi voitolla

MÄNTSÄLÄ. FC Futuran miehet avasivat tämän kauden pelit Kolmosessa perjantaina Mäntsälässä paikallisen FC Kapinan vieraana. Porvoolaisryhmä taisteli helteessä avausvoiton lukemin 2-3 (1-2).

Hussein Abbas Jameel

Kotijoukkue siirtyi pelissä 1-0 johtoon vartin pelin jälkeen kun Niko Tikkanen osui kulman jälkitilanteesta. Futura ei tästä häkeltynyt vaan tuli Hussein Abbas Jameelin rangaistuspotkulla tasoihin ainoastaan muutama minuutti myöhemmin.

Taukolukemat 1-2 porvoolaisille puski kapteeni Dan Majander kulmapotkusta vähän ennen taukovihellystä.

Toisen puoliajan ensi minuuteilla FC Kapina tasoitti lukemiksi 2-2, maalintekijänä jälleen Niko Tikkanen, mutta illan toisella maalilla Hussein Abbas Jameel sinetöi loppulukemiksi 2-3.

Futuran kauden avaus oli melkoisen sekava, mutta tärkeät kolme pistettä saatin kuitenkin haalittua. Futuran maalilla ensimmäinen ottelunsa porvoolaisten riveissä pelannut Paulus Haapaniemi oli mies paikallaan ja piti joukkuetta pystyssä vaikeina hetkinä.

Futura pelaa ensimmäisen kotipelinsä ensi viikon perjantaina kun vieraaksi saapuu Riihimäen Palloseura. Ottelu Keskuskentällä alkaa klo 18.30. Tervetuloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.