Kaksi kirvelevää oman kolmanneksen pallonmenetystä – kaksi merkintää punaisten maalisarakkeeseen. Siinä kiteytettynä sunnuntai-iltapäivän futisrupeama Keskuskentällä.
Ei niin pahaa, ellei jotain hyvääkin: kotijoukkueen peli-ilme surullisen PKKU-matsin jälkeen oli PK:ta vastaan aivan eri maailmasta; tiivistä puolustamista, fiksua liikettä ja tervettä asevelihenkeä.
Keväällä PK-vierasmatsissa Kevin Ingoli iski kotonaan avausosuman jo neljännellä minuutilla, kun tänään maalinsylkijän täytyi tehdä Porvoossa taksvärkkiä koko avausjakson ja vielä lisäminuutit päälle. Tauolle lompsittiin suoraan osuman jälkeisestä aloituksesta, joten ehta pukukoppimaalihan se oli.
Avausjakson tilastoista ei jää paljon poimittavaa – vierailla oli (maalia laskematta) oikeastaan vain yksi tekopaikka, jossa Michele sai piinattua PK:n Yassin Adamia sen verran, että punainen veto takatolpalta karkasi maata kiertävälle radalle.
Toisen jakson alussa kotijoukkueelle kirjattiin pitkästä aikaa laukaus vastustajan maalia kohti. Asialla oli Benkku, joka PK-topparin kierrettyään pääsi jyvälle, mutta sinänsä painavan laukauksen torjunta kulmaksi ei vaatinut vieraskassarilta sen suurempia ponnisteluita.
Oikeudenjakajahan ei tätäkään peliä ratkaissut, mutta huvittihan se jo asiaan vinhkiytymätöntä mummoanikin, kun PK:n satakiloinen kymppi kaatui käsiään levitellen selälleen Prisman levytankosarjan painoisen Toren laskiessa käden olkapäälle. Ja oma lukunsa oli tämä punainen vasen laituri, joka aloitti huudon ponnistaessaan ilmalentoon jo kolme sekuntia ennen oletettua osumaa.
Matsin viimeisen neljänneksen kässäri oli: Vieraat nostaa ja nopeuttaa peliä, sekä pyrkii selättämään kotijoukkueen tukalasta sillasta. Kotijoukkue hakee puolestaan rouva Fortunan avustuksella paikkaa raapaista pelistä tasuri ja sarjapaikan metsästyksessä kaivattava kullanarvoinen piste. No, kaikki keinot lienee tosiaan käytetty, kun Pauluskin masinoitiin viimeminuuteilla maalintekotalkoisiin.
Aprikos, niinhän siinä sitten kävi, että PK iski sen vapauttavan toisen osumansa – kotijoukkueen toisesta rähmäyksestä. Niklas Jokiniemi ei missannut 84. minuutilla tarjottua läpiajoa, vaan sijoitti tarkasti oikeaan alanurkkaan – varmistaen PK:lle täyden pistepotin, joka onkin toki enemmän kuin tarpeen Ykkösen paikasta edelleen haaveileville.
Kevään kohtaamisessa PK oli parempi numeroin 6-1, eli numeroiden valossa Porvoossa meni paremmin. Valitettavasti viimekädessä vain sijoitus sarjataulukossa ratkaisee, ja kun Atlantiskin meni häviämään PePo:lle, niin aika kivikkoinen taival on valkoisilla edessään – jos ja kun sarjapaikan uusiminen on edelleen tavoitteena.
Parhaan tokavikan lohdutuspalkinto on menossa tällä hetkellä C-lohkon JBK:lle 10 pisteellä, joten senkään varaan ei kannata ropojaan tällä hetkellä sijoittaa.
Futura-PK 35 0-2 (0-1).
Futura: Robert Barton, Aaron Sivonen, Nico Eerola, Milo Formisano, Leo Kurvinen (78’ Alejandro Löfman), Matias Viitanen, Tore Hirvonen, Elton Maloku (46’ Patrick Ntare), Michele Desalegen (90+1’ Paulus Haapaniemi), Benjamin Rekola, Aaron Lindholm.
Maalit: 45+2’ 0-1 Kevin Ingoli, 84’ 0-2 Niklas Jokiniemi.
