FC Futuran edustusjoukkue joutui taipumaan Nurmijärven Jalkapalloseuralle lukemin 1-0 (1-0) lauantain vieraskamppailussa Kakkosen A-lohkossa. Ottelun ainokaisen iski kotijoukkueen Miro Salminen kun ottelua oli takana 40 minuuttia. Salminen oli ensimmäisenä jatkamassa kulmapotkua ja peliväline löysi jotenkin tiensä maaliin vieraiden tolppapelaaja Joni Visin ja maalivahti Robert Bartonin estelyistä huolimatta.
Futura joutui lähtemään peliin ilman toimitsijakieltoa kärsivää päävalmentaja Cihan Gökciliä. Vieraiden käskyttäjinä ottelussa toimivat Pertti Koponen ja Kalle Tolsa.
Kotijoukkue NJS oli läpi ottelun enemmän pallossa, mutta Futura puolusti nöyrästi ja kärsivällisesti ja odotti vastaiskuja. Niitä siunaantui kyllä ottelun aikana aivan riittävästi, mutta ehkä viimeiset syötöt ja ratkaisut jättivät vähän toivomisen varaa.
Farmiyhteistyöseura Käpylän Pallosta ei tähän otteluun herunut apumiehiä, joten porvoolaiset joutuivat lähtemään kamppailuun melko ohuella rosterilla. Tästä huolimatta Futuran nuori ryhmä teki todella hyvän esityksen ja tasapeli ei kenttätapahtumiin nähden olisi ollut hirveä vääryys.
Sarjan päätteeksi Kakkosen kolmen lohkon jumbot sekä kaksi heikointa toiseksi viimeiseksi sijoittunutta joukkuetta passitetaan Kolmoseen. Futuralla, joka on toiseksi viimeisenä A-lohkossa, on tällä hetkellä koossa 16 pistettä. B-lohkossa toiseksi viimeisenä olevalla HJS:llä on puolestaan koossa 12 pistettä ja C-lohkossa toiseksi viimeisenä majailevalla Kuopion Elolla niin ikään 12 pistettä.
Porvoolaisten nykyinen pistemäärä saattaa parhaimmassa tapauksessa riittää sarjapaikan uusimiseen, mutta todennäköistä on että tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan vielä yksi voitto kolme jäljellä olevasta kamppailusta.
FC Futura kohtaa vielä Klubi 04:n kotikentällään, Lahden Reippaan vieraissa sekä päätöskierroksella Lappeenrannan PEPO:n kotona. FC Futura seuraava peli on tulevana sunnuntaina 24.9.2023, kun sarjakärki HJK Klubi 04 saapuu Porvooseen. Ottelu Porvoon Pallokentällä alkaa klo 16.00. Nähdään kentän laidalla!
NJS-FC Futura 1-0 (1-0).
Maalit: Miro Salminen 40´ 1-0.
Futura: Robert Barton mv, Leo Kurvinen, Milo Formisano, Simon Stenstrand, Alejandro Löfman, Kasper Eriksson, Michele Desalegen (44 min Patrick Ntare), Abdulkadir Said Ahmed, Joni Vis (69 min Mehmet Gökcil), Anton Britschgi, Aaron Lindholm.
