FUTURA AVASI KAUDEN TASAPELILLÄ

Kakkosen kausi avattiin porvoolaisittain lauantaina, kun FC Futura isännöi sarjanousijaa Myllykosken Palloa. Ottelu tuulisella Pallokentällä päättyi pistejakoon lukemin 1-1 (0-0).

Vieraat aloittivat ottelun ryminällä, mutta mitä pitemmälle ottelu eteni sen selvemmin ottelu Futura hallitsi tapahtumia. Maalipaikat avauspuoliskolla olivat esimerkiksi 5-0 kotijoukkueelle, joka kertoo jotain pelin kulusta.

Ottelun avausmaali syntyi 55. peliminuutilla, kun MyPa:n maalivahti Antti Kaikkonen kaatoi läpimenossa olleen Matias Viitasen. Anton Britschgi pisti rangaistuspilkulta pallon yläkulmaan ja Futuran johtoon lukemin 1-0.

Kotijoukkueen iloa ei kestänyt kun runsaan vartin verran. Futuran puolustuslinja antoi vastustajalle vähän liikaa tilaa ja aikaa, ja tällä kertaa Futuran maalivahti Oleksii Kazakov joutui kaatamaan Jussi-Pekka Rämän. Rämä asettui itse laukomaan pilkkua, ja tasoitti loppulukemiksi 1-1.

Kaiken kaikkiaan kohtalainen avaus Futuralta, ja tästä on hyvä jatkaa. Seuraava kotiottelu on jo nurkan takana, kun ensi lauantaina kohdataan PEPO Lappeenrannasta. Ottelu Porvoon Pallokentällä alkaa klo 16.00

Futura-MyPa 1-1 (0-0).
Maalit: 55 min Anton Britschgi 1-0 (rp.), 72 min Jussi-Pekka Rämä 1-1 (rp.)
Futuran avauskokokoonpano: Oleksii Kazakov, Jani Kaukomaa, Lassi Kouri (87 min Jesse Sundström), Matias Viitanen, Simon Stenstrand (76 min Eris Miftari), Samuli Alanko (46 min Kasper Eriksson), Lamin Jammeh (46 min Anatolii Moisieiev), Oleh Bahzan, Nico Eerola, Nikita Sinitsyn, Anton Britschgi (76 min Alejandro Löfman).

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.