Palloliiton hallitus päätti valittaa kurinpitovaliokunnan päätöksestä

Vaikka Palloliitto pitää kurinpitovaliokunnan päätöstä lähtökohtaisesti
perusteltuna, maanantaina kokoontunut Palloliiton hallitus päätti
valituksen tekemisestä valitusvaliokunnalle kurinpitovaliokunnan
päätöksistä (30.1.2025) ottelumanipulaatiotapauksissa.
Palloliiton hallituksen päätös valittaa oman kurinpitovaliokunnan
päätöksestä valitusvaliokunnalle on poikkeuksellista. FC Futuran
hallitus on tietenkin pettynyt tilanteen pitkittymisen johdosta mutta on
tyytyväinen että asia selvitetään loppuun asti. Seura tukee edelleen
Palloliiton selvitystä hyvässä yhteistyössä.
FC Futura haluaa tuoda esiin 30.1.2025 kurinpitovaliokunnan päätöksestä
lisäksi FC Futura seuraa koskevat asiat.
Kurinpitovaliokunnan päätös seuraa kohtaan:
Kurinpitovaliokunta katsoo, että seuran rangaistusvastuun täyttymisen
osalta Rangaistusmääräysten kohta 2.9 edellyttää lähtökohtaisesti seuran
päätösvaltaa käyttävien tahojen, kuten seuran johtoon kuuluvien tai
muiden tosiasiallista päätösvaltaa käyttävien tahojen toteennäytettyä
osallisuutta ottelumanipulointiin.
Kurinpitovaliokunta katsoo asiassa esitetyn selvityksen ja näytön
perusteella, että FC Futura on useiden vuosien ajan toteuttanut
aktiivista yhteistyötä ja yhteydenpitoa Palloliiton ja Veikkaukseen
sopimussuhteessa olevan ottelutarkkailijan kanssa. FC Futura on
raportoinut laajasti Palloliitolle ja Veikkaukselle otteluistaan,
pelaajistaan, tietoonsa tulleista asioista ja saamistaan yhteydenotoista
ja kysynyt neuvoa sekä toimittanut viipymättä Palloliiton ja Veikkauksen
FC Futuralta pyytämät tiedot. Kurinpitovaliokunta katsoo, että tämä
osoittaa FC Futuran toiminnan huolellisuutta ja avoimuutta sen
käytettävissä olevien valtuuksien ja resurssien puitteissa.
Kurinpitovaliokunta on riittävällä varmuudella vakuuttunut siitä, että
asiassa esitetyn selvityksen ja näytön perusteella ei ole kuitenkaan
mahdollista yksilöidä ketään tiettyä FC Futuran päätösvaltaa käyttävää
tai FC Futuran muuta johtoon kuuluvaa tahoa, joka olisi ollut osallisena
manipuloinnissa, eikä muutakaan näyttöä tällaisesta seuran aktiivisesta
tai tahallisesta osallisuudesta otteluiden manipuloinnissa ole esitetty.
Kurinpitovaliokunta toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen ja näytön
perusteella ei ole myöskään mahdollista tehdä päätelmiä siitä, että FC
Futura tai sen päätösvaltaa käyttävät tai muut johtoon kuuluvat tahot
olisivat olleet tietoisia manipulaatiosta.

Palloliiton tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa: https://www.palloliitto.fi/ajankohtaista/palloliiton-hallitus-paatti-valittaa-kurinpitovaliokunnan-paatoksesta

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.