PORVOO. FC Futuran edustusjoukkue koki kauden ensimmäiset pistemenetykset kun sunnuntain kotiottelussa, vastustajana helsinkiläisseura SexyPöxyt, päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Ensimmäinen puoliaika oli tasainen mutta pelillisessä mielessä mitäänsanomaton. Kumpikaan joukkue ei päässyt kunnon maalintekopaikoille. Toisen jakson alussa Futura kävi jo senttimetrien päässä avausosumasta kun Anton Britschgi puski Tuomas Kuusisaaren antaman keskityspallon ylärimaan. Muuten kotijoukkueen maalipaikat olivat harvassa eikä … Jatka lukemista Futura menetti kaksi pistettä
Vahva toinen jakso toi Futuralle voiton
HELSINKI. Kolme ottelua - kolme voittoa. FC Futuran edustusjoukkue on avannut kolmosdivisioonan odotetun vahvasti. Viimeisin täysi pistepotti korjattiin keskiviikko-iltana kun porvoolaiset kaatoivat Kumpulan tekonurmella KäPa/Unitedin lukemin 3-2 (0-1). Ottelun ensimmäinen vartti ei tarjonnut mitään pelillisiä hienouksia, mutta pikkuhiljaa vieraat ottivat ottelun haltuunsa. Ensimmäinen maalipaikka siunaantui Henri Määtälle, joka Dan Majanderin syötöstä pääsi nokikkain kotijoukkueen maalivahdin … Jatka lukemista Vahva toinen jakso toi Futuralle voiton
Futura jatkaa voittojen tiellä
HELSINKI. Edustusjoukkueen ensimmäinen vieraspeli kolmosdivisioonassa sujui suotuisissa merkeissä. Kauden toinen voitto, vastustajana helsinkiläisseura Spartak, kirjattiin 3-1 (1-0) FC Futuran hyväksi. Spartakin keskikentällä häärivät entinen maajoukkuemies Alexei Eremenko jr sekä Cihan Gökcil, joka vielä viime kaudella edusti FC Futuraa. Eremenkon pallokosketus ja pelikäsitys ei ollut hävinnyt mihinkään, mutta samaan hengenvetoon on todettava että hänen jalastaan lähti … Jatka lukemista Futura jatkaa voittojen tiellä
Täysi pistepotti avauksesta
PORVOO. FC Futura avasi kauden kolmosdivisioonassa komealla voitolla. Sunnuntain avausottelussa Pallokentällä taipui pääkaupungin ylpeys Pallo-Pojat Juniorit maalein 2-0 (0-0). Kuten lukemista ilmenee avausjakso oli maaliton ja jalkapallon hienoudet loistivat poissaolollaan. Kotijoukkue aloitti vahvasti ja sai muutaman maalipaikan luotua kulmapotkujen jälkitilanteista mutta ilman tulosta. Kokonaisuudessaan ensimmäinen puoliaika oli melkoista puurtamista molemmilta joukkueilta. – Me ei päästy … Jatka lukemista Täysi pistepotti avauksesta
Edustusjoukkueella näytön paikka
PORVOO. FC Futuran edustusjoukkueella on näytön paikka. Tippuminen kolmosdivisioonaan oli karvas pettymys, mutta nyt on talven yli nuoltu haavoja ja katseet suunnattu tulevaan kauteen. Tavoite on sanomattakin selvä: nousu takaisin kakkosdivisioonaan. – Ei meillä voi olla muuta tavoitetta kun vallata takaisin menettämämme sarjapaikka, sanoo FC Futuran uusi puheenjohtaja Toni Nuikka. Edustusjoukkueen valmentajana jatkava Kalle Sorja on samoilla linjoilla. … Jatka lukemista Edustusjoukkueella näytön paikka
Mikkelin Kissat (MiKi) – FC Futura 2-5 (0-3)
Lauantaina 18.3.2017 Porvoolaiset kohtasivat harjoitusottelussa kakkoseen nousseen Mikkelin Kissat (MiKi) vieraissa. Vaikka Porvoolaisilta puuttui vielä useita sopimuspelaajia ottelusta pelin loppunumerot olivat aika selvät Futuran hyväksi. Kotijoukkue Kissoilla on vielä paljon kehitettävää, jottei kakkosessa pelaaminen jäisi yhten kauden visiitiksi. Kissojen parhaana esiintyi lauantaina kokenut syksyllä 39 vuotta täyttävä Rafael 363 liigapelin kokemuksellaan. Otteista näki että maalivainu … Jatka lukemista Mikkelin Kissat (MiKi) – FC Futura 2-5 (0-3)
Futura tasapeliin Järvenpäässä NuPS:a vastaan !
NuPS-FC Futura 1-1 (1-1) 4 min 0-1 Benjamin Smeds (Anton Britschgi) 14 min 1-1 Ilkka Pyyhtiä (Joose Mahlio) Tänään Futura pelasi sitäkin pienemmällä porukalla Järvenpäässä Nummelan Palloseuraa vastaan ja tyydyttiin tasapeliin. Lukuisten loukkaantumisten ja henkilökohtaisten esteiden takia Porvoolaiset olivat matkassa vain 11 pelaajan voimin. Joukkue jaksoi kuitenkin hyvin täydet 90 minuuttia tällä kaudella kakkosessa pelaavaa … Jatka lukemista Futura tasapeliin Järvenpäässä NuPS:a vastaan !
Rauhallista Joulua ja Hyvää Uuttavuotta !
Nyt on aika jokaisen alkaa rauhoittumaan Joulun viettoon läheistensä seurassa, kunnes palaamme taas uuteen vuoteen entistäkin energisempinä. Futura aloittaa tulevan kautensa maanantaina 2.1.2017 avoimilla harjoituksilla kokoontumalla Kokonniemeen kello 19:30. Kaikki ensi kaudella mukaan haluavat voivat soitella päävalmentaja Kalle Sorjalle (050 4107798) tai pelaaja hankinnoista vastaaville Petri Lampiselle (040 7241407) tai Mikko Lönnströmille (040 8315565). Sitä … Jatka lukemista Rauhallista Joulua ja Hyvää Uuttavuotta !
Todella tärkeä vieraspiste Oulunkylästä !
Gnistan-Futura 2-2 (2-1) 8 min 1-0 Rexhepi Kron (Nyholm Jonas) 36 min 1-1 Weckström John 39 min 2-1 oma maali 74 min 2-2 Britschgi Anton (Pösö Arttu) Lauantaina pisteet jaettiin tasaisen väännön jälkeen. Paikkansa ottelussa oli kyllä molemmilla joukkueilla, mutta molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä pisteeseen. Näin Gnistanin sarjan voitto ei ratkennut ainakaan vielä. Kun keväällä Porvoossa … Jatka lukemista Todella tärkeä vieraspiste Oulunkylästä !
Toive sarjapaikasta elää edelleen !
FC Futura - MP 3 - 1 (1 - 0) 43 min 1 - 0 Biga Nemanja (Sotka Kalle) 66 min 2 - 0 Britschgi Anton (Biga Nemanja) 89 min 2 - 1 Ekmark Sami (Brusila Markus) 90 min 3 - 1 Britschgi Anton (Mariani Luigi) Ottelun lähtökohtana oli se, että Futura tarvitsi ehdottomasti voiton … Jatka lukemista Toive sarjapaikasta elää edelleen !
