Kiffen korjasi pistepotin vakuuttavasti

Kotijoukkue Kiffen juoksi bolliksella vierailija Futuran yli

Kotijoukkue Kiffen juoksi bolliksella vierailija Futuran yli

FC Kiffen – FC Futura 4-1 (2-0)

Futura: Olenius, Ahmad, Enrold, Göksil (70′ Varis), Isosalo, Majander, Naskali, Pösö, Särkkälä, Turpeenniemi (57′ Wahlström), Weckström (83′ Karmi)

  • 39′ 1-0 Ulvila Juha-Jaakko
  • 41′ 2-0 Lokake Templar
  • 51′ 3-0 Abid Feras
  • 92′ 3-1 Naskali Jale
  • 93′ 4-1 Niemi-Nikkola Ville

Pelikieltojen ja muiden poissaolojen vuoksi jälleen kerran uniikilla alakerran kokoonpanolla pelanneella Futuralla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia kotijoukkue Kiffenin horjuttamiseen Pallokentällä. Ettei syntyisi väärää käsitystä, on syytä täsmentää, että joukkueiden tasoero oli selkeä – tiistain ottelussa ei mikään olisi pelastanut Futuraa. J. Korhosen lausuntoon: ’Oli kuin kentällä olisivat pelanneet miehet ja pojat’, on varsin helppo yhtyä.

Avausjaksolla oli vain ajan kysymys, milloin kotijoukkue iskee ensimmäisensä. Kiffenin uudet vahvistukset olivat sitä luokkaa, että voi olettaa muidenkin joukkueiden olevan jatkossa hankaluuksissa kavereiden kanssa. Kun kuparinen lopulta 39. minuutilla meni rikki JJ Ulvilan siirrettyä vieraiden hyljeksimän pallon takanurkkaan, tuli toinenkin takaisku liukkaan T. Lokaken läpijuoksusta heti muutaman minuutin sisään. Koska Futuran paikat avausjaksolla olivat kortilla jos silläkään, melkoisen pahalta tuntui tauolle lähdettäessä kahden maalin tappioasemassa ainakin kentän laidalla kameran takana.

Toisella jaksolla porvoolaiset jatkoivat valitsemaansa latua. Jos kritisoisi joka toisen vieraiden antaman passin menneen harakoille, maalaisi päivän pelistä aivan liian ruusuisen kuvan. Syöttöjen napsahdellessa mustapaitaisten jalkaan alkoi turhautunut mussutus pelitovereille. Ilman suurempia ennustajanlahjoja saattoikin veikata kupongille ykköstä jo pari minuuttia toisen jakson alusta. Kiffenin kolmas maali oli enää varmistelua, vaikka vieraat yrittivätkin muuttaa myöhemmin pelin kulkua kolmeen kärkeen siirtymällä.

Jos onnistujia täytyy hakea, niin porvoolaisista Kiffenin kyydissä pysyi parhaiten Are, jonka omatoimista yritteliäisyyttä on muiden paha mennä kritisoimaan. Kaipa Arttu itsekin huomasi, että palloa jakamalla ei kunnian kukko laula. Positiivisin yllättäjä oli (toipilaanakin) topparina täydet minuutit pelannut B-junnu Särkkälän Julle, jonka peliesitystä oli ilo katsoa kontrastina niin monen valkopaidan hiuksia nostattaville taidonnäytteille. No, pakko sen verran pehmentää, että Futuran keskimäärin surkea esitys johtui tällä kertaa suurimmalta osin vahvasta kotijoukkueesta.

Hetken lohdun illan synkkyyteen toi Jalen röyhkeä rutistus Kiffen-pakkien välistä ja sijoitus vastaantulleen vahdin alta Futuran ensimmäisen osuman arvoisesti. Pelikello oli tosin jo rapsahdellut yliaikaa muutaman minuutin, joten lisämaalien syntyyn ei oikein riittänyt enää uskoa. Kuin bonuksena depression valtaamalle mielelle, kotijoukkueella tuota uskoa sen sijaan riitti, ja se hakikin vielä viimeisellä sekunnilla niin ulosajon Joonalle kuin onnistuneen pilkun muodossa neljännen maalin itselleen.

Tappioiden myötä paineet kasvavat, ja seuraavassa kotiottelussa Kuusankoskea vastaan alkaa olla jo pikku hiljaa pisteiden napsimisen aika. Joonan kahden ottelun banni ei tietenkään helpota Futuran tilannetta, mutta ainakaan se ei verota jo kovia kokenutta alakertaa. Yllekirjoittaneen harmiksi Kuusaa-peli jää tosin näkemättä ’naapurinmiehen’ 50-vuotisjuhlallisuuksien takia, joten rapsaa saati kuvia Facebookin sivuille on turha odotella tältä suunnalta.