LPS 4-2 numeroin vahvempi Suomen Cupissa

FC Futura aloitti Suomen Cup-taipaleensa cupin 3. kierrokselta Talin jalkapallohallissa vastustajanaan kakkosesta tuttu Laajasalon Palloseura (LPS). Cup-taipaleesta muodostui tällä kertaa yhden ottelun mittainen kun laajasalolaiset löivät 20. minuutissa vielä ottelualustaan totuttelevan FC Futuran reppuun kolme maalia. Tuota etulyöntiä porvoolaiset eivät enää saaneet ottelun lievästä hallinnasta huolimatta kiinni. LPS jatkaa 4. kierrokselle 4-2 (3-1) voitollaan.

Suomen Cupin arvostusta on yritetty vuosi toisensa jälkeen nostaa tavalla jos toisella. Tällä kertaa sen arvostusta on pönkittämässä oikein eduskunnan puhemies ja Palloliiton tuore puheenjohtaja Sauli Väinämö Niinistö. Valitettavasti asioissa on lähdetty liikkeelle väärästä päästä. Ensimmäisenä olisi saatava olosuhteet sellaiseen kuntoon, että joukkueiden osallistuminen ko. tapahtumaan olisi mielekästä sen aikaisesta aloituksesta huolimatta. Mm. LPS-FC Futura cup-ottelussa joukkueilla ei ollut kenttäverryttelymahdollisuutta tiukalle vedettyjen halliaikojen puitteissa. Kentällä pelattu edellinen tyttöjen ottelu PK-35 – AIK Tukholma loppui tasan 13.30 ja Cup-ottelun tuomari vihelsi pelin alkavaksi klo 13.33. Kummallakaan joukkueella ei ollut siten mahdollisuutta totutella ko. nopeaan ja täyskumirouheiseen alustaan ennen ottelua. Jos ko. tiloissa yleensäkään järjestetään virallisia otteluja, pitää niihin varata vähintään 30 min. palloverryttelyajat molemmille osapuolille. Tämä on jo olennaista pelaajien loukkaantumisriskien vähentämiseksi. Virallinen ottelu on aina virallinen ja sille on luotava myös sen arvoiset puitteet ja tästä vastuussa on kilpailun järjestävä Suomen Palloliitto muuten niin mahtipontisine olosuhdevaatimuksineen.

LPS kokoonpano: 32. Harri Kairavuo, 5. Timo Salo, 24. Joni Ruuth, 18. Didier Emmanuel, 3. Juha Leukkunen, 9. Georgios Mainas, 20. Juhani Koivuranta, 22. Jani Nuutinen, 7. Tuomas Tahvanainen (1-0 3′, ->16′), 19. Niko Saukkonen (2-0 20′), 10. Tero Viheriäranta (3-0 21′, 4-1 84´): 1. Niko Ruuth, 15. Ergin Tugunay, 8. Jamy Viljamaa (16′->51′), 16. Samu-Petteri Ahola (51′->).

FC Futura kokoonpano: 1. Robin Olenius, 20. Tomi Salo (kelt. 55′), 3. Dan Majander (c), 7. Julius Särkkälä (->64′), 14. Juska Reiman, 6. Arttu Pösö (3-1 43′), 31. Janne Weckström, 9. Amir Ahmad (->82′), 15. Cihan Göksil, 10. Anton Britschgi (->70′), 17. Jale Naskali:  12. Mikko Pietinen, 2. Joona Varis, 16. Ville Enrold (64′->, kelt. 86′), 25. Alfred Sinnemäki (70′->, 4-2 90′), 26. Benjamin Karmi (82′->).

Ottelun alku oli vierailijalle vaikea vaikka se loi ensimmäisen oman paikkansa heti pelin ensisekunneilla saamastaan kulmasta. Tuloksellisesta vierailusta kentän toisessa päässä vastasi kuitenkin 3. minuutilla nopean vastahyökkäyksen saanut LPS. Canal+ jalkapallostudion mainio vetäjä Tuomas Tahvanainen liippasi hyvän keskityksen jälkeen LPS:n 1-0 johtoon. Robin Olenius Futuran maalissa oli voimaton tarkkaan sijoitukseen.

Porvoolaiset rakensivat peliä hyvin alhaalta lähtevillä hyökkäyksillään mutta tehottomuus vaivasi jälleen hyökkäyskolmanneksella. Niin Anton Britschgi kuin Amir Ahmadkin laukoivat mutta osoite ei ollut kohdallaan. 16. minuutilla avausmaalin tekijä Tahvanainen autettiin kentältä nilkkavamman johdosta. Vamma syntyi puhtaasta nilkan vääntymisestä hyppypuskun jälkeisessä alastulossa. Tahvanaisen tilalle tuli Jamy Viljamaa.

20. minuutilla Futuran hyökkääjä Anton Britschgi menetti pallon liian hätäisen kääntymisen seurauksena ja LPS teki tilanteesta  jälleen nopean vastaiskun. Seurauksena 2-0 osuma tekijänä Niko Saukkonen. Futura ei oikein ennättänyt oikein aloittaa keskeltä kun jo jälleen soi omassa päässä. Tällä kertaa topparipari Dan MajanderJulius Särkkälä menivät osittain samaan palloon. Tilanteesta Särkkälä yritti palauttaa pallon puskemalla omalle maalivahdilleen mutta pusku jäi liian löysäksi ja LPS:n nopea ja aktiivinen hyökkääjä Tero Viheriäranta ennätti palloon ennen Oleniusta. Numerot muuttuivat jo 3-0.

Jakson loppu oli sitten otteluun heränneen FC Futuran hallintaa. Se loi myllytyksellään kulmia mutta tuloksetta. Vasta 43. minuutilla Dan Majander antoi loistavan pystysyötön LPS puolustajien väliin. Tilanteeseen tuli hienosti Arttu Pösö karaten yksin maalivahdin kanssa. Pösön sihti oli kohdallaan ja pallo ohi muuten hyvin torjuneen ja pitkiä avauksia viljelleen kotivahti Harri Kairavuon. Jakson tilanne 3-1.

Toisen jakson alku oli FC Futuran etsikkoaikaa. Heti jakson alkuun se sai kaksi oivaa maalipaikkaa, joista peli olisi voitu lyödä tasoihin ja kamppailla jatkopaikasta. Tällä kertaa avopaikoista Anton Britschgin laukaus suuntautui ohi ja Cihan Göksilin veto läheltä meni Kairavuon ulottuville. Kairavuo venyi torjuntaan tuloksena kulmapotku vieraille. Kulmapotku oli tulokseton.

51. minuutilla kentälle vaihdettu LPS-pelaaja Jamy Viljamaa sai kovan laukauksen leukaperiinsä ja hänet jouduttiin vaihtamaan. Tilalle tuli Samu-Petteri Ahola. 55. minuutilla FC Futuran oikeana puolustajana kovaa, aivan sääntöjen rajamailla taistellut ex-lpsäläinen Tomi Salo sai nähdä ensimmäisen keltaisen kortin tässä ottelussa. Hetkeä myöhemmin Anton Britschgi keskitti ja Cihan Göksil puski mutta pallo suuntautui yli maalin. Minuuttia myöhemmin hieman pimennossa ollut kärkipelaaja Jale Naskali näytti taitojaan. Harhautusten jälkeen tulinen alakulmaveto mutta Kairavuo venyi alanurkasta ja torjui pallon kulmaksi. Seuranneesta kulmurista pääsi keskikentän pohjalla pelannut Janne Weckström laukomaan tulisesti ja tällä kertaa lukua kentän pinnassa otti LPS:n toppari Joni Ruuth.

64. minuutilla FC Futura vaihtoi. Julius Särkkälä vaihtoon ja tilalle Ville Enrold. Toinen vaihto näki päivänvalon kun ottelua oli pelattu 70. minuuttia. Kärkeen tuli Alfred Sinnemäki ja kentältä poistui Anton Britschgi. FC Futura tiivisti pelaamista ja pyrki suoraviivaisemmin LPS:n maalille. 79. minuutin kulmasta Dan Majanderin kääntöpusku meni ohi LPS:n maalin. 82. min. hyvin vasemmalla laidalla töitä tehnyt Amir Ahmad siirtyi vaihtoon ja hänen paikkansa otti Ben Karmi. FC Futura haki kavennusosumaa mutta ainoat paikat siunaantuivat kulmapotkuista. Niissä osoite ei ollut kohdallaan ja kavennus tässä vaiheessa jäi tekemättä. Sen sijaan LPS lisäsi johtonsa jo 4-1 paitsiotilanteesta, joka jäi muuten hyvin tuomaroineen kolmikon  Henri HeinolaTero KokkilaJuha Ranta toiselta linjurilta näkemättä. 86. minuutilla Ville Enrold otti keltaisen kortin kovasta taklauksesta.

Ottelun päätöslukemat sinetöityivät kun 90. peliminuutilla hyvän laitayhdistelmän jälkeen Tomi Salo keskitti ja Alfred Sinnemäki ohjasi maalin edustalta tyhjiin loppulukemat 4-2.

Ottelun tauottua valmentaja Jukka Korhonen harmitteli ottelun ensimmäistä 20. peliminuuttia ja siinä tapahtuneita virheitä, joista LPS armotta rokotti maalien muodossa. Tyytyväisyyttä nostatti muutamat esitykset, joista eritoten nuoren vasemman puolustajan Juska Reimanin ennakkoluuloton pelaaminen hyvällä tasolla. Lisäksi keskikentällä Cihan Göksil alkaa löytämään oikean pelirytmin. Mutta parannettavaa jäi vielä monella osa-alueella ja harjoituskentällä riittää tekemistä ennen kuin ollaan valmiita sarja-avaukseen 2.5., jolloin Atlantis saapuu kotoiselle Pallokentälle.

Harjoitusottelut jatkuvat ensi lauantaina klo 19.00, jolloin Pallokentälle saapuu LoPa Lohjalta.

(PKoponen – Talin jalkapallohalli)