Viime kaudella vielä samassa II-divisioonan lohkossa FC Futuran kanssa pelannut perinteikäs mikkeliläisjoukkue MP oli porvoolaisten isäntänä lauantaina pelatussa harjoitusottelussa. Viime kauden sarjassa, kauden päätteeksi I-divisioonaan nousun tehnyt joukkue voitti porvoolaisjoukkueen kahdesti (Mikkeli 4-0 ja Porvoo 1-2). Urpolan hienolla 65 x 100 m mittaisella kumirouhetekonurmella olosuhteet tälle harjoitusottelulle olivat mainiot. Isännät olivat sen verran edellä vielä syöttö- ja viimeistelykuvioissaan, että sen 3-1 voittoa voi pitää tilanteisiin nähden ansaittuna.
Porvoolaisten otteet aina täysimittaisen kentän ottelun alussa ovat olleet tahmeat. Niin nytkin. Syöttötarkkuus ja pallollisen auttaminen pitempien välimatkojen johdosta oli hukassa. Joukkueella menee aina ensimmäinen jakso olosuhteisiin ja etäisyyksiin tottumisessa kun joukkue harjoittelee viikon pienellä Auroran kentällä.
MP:n kokoonpano: 12 Saku Romppainen, 4 Janne Reinikainen, 5 Mikko Iivanainen, 8 Juuso Kautonen (46 min. 2 Teemu Pastila),
9 Miikka Oinonen, 11 Joona Mäenpää, 13 Eetu Koistinen, 14 Mikko Mutka (54 min. 25 Timo Mattila), 15 Eetu Muinonen,
16 Mika Roivas (65 min. 17 Tuukka Sirviö), 23 Joonas Laaksonen.
FC Futuran kokoonpano: 1 Robin Olenius, 3 Dan Majander, 5 Olli Isosalo (81 min. Joona Varis), 6 Arttu Pösö, 9 Amir Ahmad,
10 Anton Britschgi (68 min. Joakim Uuttana), 13 Joni Oikkonen, 15 Cihan Göksil, 19 Petri Lampinen, 20 Tomi Salo (56 min. Benjamin Karmi),
21 Alfred Sinnemäki (46 min. Jale Naskali), 12 Mikko Pietinen, 22 Miro Siltakorpi.
MP:n peli tutulla alustalla oli vahvempaa koko ensimmäisen jakson. Se pystyikin luomaan pidempiä hyökkäyksiä syöttöjen napsahdellessa kohdalleen pitkänukkaisella ja jo luonnonnurmea vastaavalla alustalla. Sen sijaan Futuran liike, syöttöjen osoitteet ja pallollisen tukipeli ensimmäisellä jaksolla eivät olleet vaadittavalla tasolla MP:n tasoiselle joukkueelle.
MP:n maalisaldo Urpolassa pelattujen harjoitusottelujen osalta näytti ennen ottelua pelkkää nollaa. Nyt se sai kaipaamansa osuman, kun Futuran maalissa pelannut Robin Olenius epäröi hetken vastaantulossaan ja joutui kaatamaan vasemmalta läpi päässeen Juuso Kautosen. Seuranneesta rangaistuspotkusta Eetu Koistinen laukoi varmasti mikkeliläisille 1-0 johdon, kun ottelua oli pelattu 8 minuuttia.
Futuralaisten tilanteet jäivät vähiin ensimmäisellä jaksolla ja suurin syy löytyy heikosta syöttötyöskentelystä. Ainoastaan Anton Britschgille avautui puolittainen tilanne kun hän laukoi n. 14 metristä päin kotivahti Saku Romppaista.
Puoliajalla valmentaja Jukka Korhonen painotti syöttötarkkuutta ja pidempiä hyökkäyksiä. Jale Naskali vaihdettiin kärjessä Britschgin parina aloittaneen Alfred Sinnemäen tilalle tuomaan lisää nopeutta kärjen peliin.
Jakson alku osoitti puoliaikapuheiden menneen perille. Selkeästi tarkentunut syöttöpeli johti painopisteen siirtymiseen mikkeliläisten kenttäpuoliskolle. Heti jakson alkuun Jale Naskali kokeili laukaustaan 25 metristä mutta pallo sujahti metrin maalin yli. 55. peliminuutilla Cihan Göksil laukoi 16 metristä mutta MP:n puolustaja pelasti maaliviivalta. MP joutui vetäytymään ja sen hyökkäykset perustuivat enemmän vastaiskuihin porvoolaisten mahdollisista pallon menetyksistä.
Futura vaihtoi 56. minuutilla keskikentän pohjalla pelanneen ja ensimmäisen jakson alussa jo varoituksen saaneen Tomi Salon Ben Karmiin. Karmi siirtyi oikean laitarakentajan tontille ja Arttu Pösö otti Salon tontin.
Vain minuutti ennätti vaihdosta kulua kun kentän kookkain pelaaja, liigakokemustakin omaava Miikka Oinonen MP:n kärjessä hassutti Futuran keskuspuolustuksen ja laittoi lähietäisyydeltä pallon porvoolaisten maaliin tilanteeksi 2-0.
68. minuutilla Futura suoritti kolmannen vaihtonsa. Kärjestä poistui Anton Britschgi ja tilalle juoksi nuori, pitkästä loukkaantumisesta kuntoutunut Joakim Uuttana.
Vaihdoista huolimatta, vielä ei ollut porvoolaisten maalihetki, sillä Miikka Oinonen näytti ensin maalinteon mallia, kun ottelua oli pelattu 71. minuuttia. Oinonen laukoi voimalla pallon lähietäisyydeltä Robin Oleniuksen längistä verkon perukoille 3-0.
Futuralaisten asenne oli kuitenkin takaiskuista huolimatta kohdallaan ja se jaksoi janota kavennusosumaa. Sen se myös sai. 73. minuutilla debyyttinsä tehnyt Joakim Uuttana laukoi MP:n maalinedustahässäkän jälkeen pallon maalin oikeaan sivuverkkoon lukemiksi 3-1.
Futura vaihtoi vielä oikean puolustajan tontille Olli Isosalon tilalle Joona Variksen, jolla oli pelin loppuvaiheissa kunnia torjua kahdesti peräkkäin mikkeliläisten lisämaaliyritys maaliviivalta. Petri Lampinen pääsi vielä aivan pelin loppuvaiheissa yrittämään ylänurkkalaukaustaan, jonka Romppainen torjui näyttävästi kulmapotkuksi. Lisäksi Joakim Uuttana puski Arttu Pösön kierteisestä kulmapotkusta karvan verran yli MP-maalin.
Futuran keskuspuolustuksessa pari Joni Oikkonen – Dan Majander pelasi hyvän ottelun. Majanderin voi hyvällä syyllä sanoa olleen porvoolaisten näkyvin. Hän katkoi mikkeliläisten hyökkäyksiä tehokkaasti pyrkien aina pääsemään palloon ennen vartioitavaansa. Maalissa Robin Olenius torjui päästetyistä maaleista huolimatta vakuuttavasti. Joakim Uuttana oli tehokas vaihtopelaaja kärkimiehen tontille. Peliminuutit huomioiden hän maksimoi suorituksensa tuolla tontilla. Kapteeni Petri Lampinen rakensi syötöillään hyvin peliä puolustajan tontilta mutta jatkotilanteet katkesivat liian usein kolmosalueelle annettuihin huonoihin syöttöihin.
Valmentaja Jukka Korhonen totesi ottelun jälkeen puoliajalla jo puhuttujen puutteiden vaikeuttaneen omaa pelin rakentelua. Ne näkyivät juuri hyökkäyskolmanneksella tilanteiden vähäisyytenä ja liian helppoina pallon menetyksinä.
Maalipaikat: Futura 4 (0+4), MP 10 (3+7)
Laukaukset kohti maalia: Futura 7 (1+6), MP 10 (3+7)
Laukaukset ohi maalin: Futura 5 (1+4), MP 4 (1+3)
Kulmat: Futura 5 (0+5), MP 2 (1+1)
Paitsiot: Futura 1 (0+1), MP 9 (4+5)
Vaparit: Futura 12 (6+6), MP 13 (10+3)
FC Futuran seuraava ottelu on jo Suomen Cup-ottelu. Siinä vastustajaksi asettuu LPS Laajasalosta. Ottelu pelataan 10.4.2010 klo 13.30 Talin Jalkapallohallissa.
(teksti: PKoponen / tilastot: JKolehmainen)