
FC Futura – SC Riverball 2-0 (0-0)
Futura: Olenius, Ahmad, Britschgi (72′ Frasson), Göksil (90′ Turpeenniemi), Heinonen (71′ Eerola), Isosalo, Lampinen, Majander, Oikkonen, Pösö, Särkkälä (Penkillä: Enrold, Korhonen, Pietinen, Weckström)
- 63′ 1-0 Majander Dan
- 90′ 2-0 Pösö Arttu
Parin tuskastuttavan pelitapahtuman jälkeen fiilikset ovat taas nousukiidossa – vaikka pahin antikliimaksi tuli onneksi vältettyä muiden menojen vuoksi. Aikamoista vuoristorataa tässä on jyrätty kauden aikana: 2 tappiota – neljä voittoa – kolme tappiota – voitto; eli yhä ilman tasureita, ainoana A-lohkossa.
Odotukset päivän vastustajasta olivat lopulta hieman ylimitoitetut, sillä yhtä maalintekotilannetta enempää ei kaukaisille vastustajille pystynyt parhaallakaan tahdolla kirjaamaan. Kotiryhmän paikkasaldo kohosi puolestaan moninkertaiseksi, vaikka suuri osa rakennetuista tilanteista kuivuikin viimehetken arpomiseen ja Riverball:in aktiiviseen blokkipeliin omalla rangaistusalueen rajallaan.
Futuran avausosuma oli lähellä jo avausjaksolla, kun vieraiden maalissa Lassi Hurskainen missasi vastaantulon päästäen pallon ohitseen. Hyvin prässänneen Cihanin harmiksi pallo ajautui kuitenkin niin pieneen kulmaan, ettei pää antanut enää jalalle lupaa maalinteon yrittämiseen.
Kohtuullisen pian kävi myös selväksi, ettei vierailta tuntunut ylipäänsä löytyvän keinoja Futuran hyvin ajoitetun prässin purkamiseen. Kerta toisensa jälkeen taaksepäin kasvavalla kiireellä jaettu pallo päätyi lopulta veräjänvartija Hurskaisen vastuulle, jonka normaalisti puhtaisiin avauspotkuihin alkoi ilmaantua kosolti hajontaa.
Vaikka tauolle lähdettiinkin maalittomissa tasalukemissa, kotijoukkueen tasapainoinen esitys lupaili osumaa – no, ennen pitkää. Eleettömän varma alakerta Danne tukenaan jakoi tasapuolisesti laitoihin Arelle ja Ollille sekä keskellä totutun ison roolin lunastaneelle Cihanille. Kun kärjestäkin huokui raa’an duunin lisäksi hyviä viboja, peliä oli hienoa seurata.
Reilun tunnin rähinän jälkeen väreilyt nousivat sitten hiuksiin asti. Kotijoukkueen kevyen painostuksen jälkeen kapteeni Lampinen tarjoili keskelle vierasboksin kaarelle Dannelle, joka pääsi siirtämään hyvän ensikosketuksen bonuksena pallon takanurkkaan ohi joensuulaisvahdin. Kotijoukkueen estoton fiilistely äänekkään yleisönsä edessä nostatti entisestään tunteita – toisille positiivisia, toisille ei niinkään.
Porvoolaisten kelpo taistelu päättyi ansaitusti viimehetken toiseen osumaan, kun Are sijoitti Ampan namupassin vaivattoman näköisesti toiseen kertaan Riverball:in reppuun. Alakerran hoidettua Romun komennossa oman postinsa nappiin, vieraiden mahdollisuudet osumaan olivat koko toisella jaksolla täysin minimaaliset.
Kun kaverille kilautus ja fifty-sixty eivät tuottaneet tulosta, vieraiden viimeisenä oljenkortena 90 peliminuutin jälkeen oli nootti pelikelvottoman pelaajan peluuttamisesta kotipossessa. Toivottavasti kuvitelmat saletissa olosta eivät vaikuttaneet idän miesten omaan peliin, sillä kyseiselle nootille ei tietenkään löytynyt minkäänlaista todellisuuteen pohjaavaa evidenssiä.
Veikkauspörssin pisteet menivät muuten seuraavasti:
♦ Iiro Kärnä (R)
♦♦ Dan Majander (F)
♦♦♦ Petri Lampinen (F)
Ja jos tuohon saa lisätä vielä epävirallisesti oman mielipiteensä suhteutettuna:
♦♦♦♦♦♦ Amir Ahmad (F)