Syksy tuo tullessaan aina kaipuun valoisiin ja lämpimiin kesäiltoihin kun suomalainen jalkapallokausi lähestyy huipennustaan syyskosteissa olosuhteissa. Sarjat taukoavat pian talven ajaksi kun vastavuoroisesti muualla Euroopassa vauhti vain kiihtyy.

Porvoolaisten jalkapalloihmisten, erityisesti Futuran toiminnassa olevien huulet olivat alaspäin kun 14 kautta joukkueen peräsimessä ollut päävalmentaja Jukka Korhonen päätti tämän kauden ilmoitukseen ”sapattivuodesta”. Pitkä valmennusrupeama päättyi kauden viimeiseen Kakkosen itäisen lohkon ja seuran 20-v juhlaotteluun Lahden Kuusysiä vastaan Porvoon Pallokentällä. Ottelun kässäri oli kuin etukäteen tähtiin kirjoitettu…Seuran yleisöennätys, aurinkoinen mutta syksyisen tuulinen lauantaipäivä, joka huipentui vielä seuran oman kasvatin, Benjamin Backmanin, puskemaan ottelun viimeisen lisäaikaminuutin voittomaaliin perinteikkään Kuusysin verkkoon. Samalla sinetöityi viimeistäkin piirtoa myöten Futuran sarjapaikka, joka oli kauden päätavoite. Hieno ja tilanteeseen sopiva tapahtuma haastatteluineen ja kukituksineen. Jäi varmasti monen paikallaolijan mieleen lähtemättömästi. Kerran näinkin. Oliko tämä kenties merkki jalkapallokulttuurin etenemisestä Porvoossa? Jää nähtäväksi.
Jukan 14 kautta on pitkä aika yhden seuran rattaissa. Melkoisia vuosia IV divisioonasta Kakkosen vakioseuraksi. Viimeiset 3 vuotta kirjoittaja sai seurata tuota matkaa melkoisen läheltä. Tuota läheisyyttä lisäsi molempien samansuuntaiset syntyjuuret ja tietty huumorintaju, joka ei varmasti aina edes kaikille auennut. Opin tuntemaan maanläheisen ihmisen, joka on hyvä ihmisten käsittelijä. Valmentajana hän on omalla tavallaan tiukka mutta kuitenkin tilanteet hyvin oivaltava ja Johtaja sanan parhaimmassa merkityksessä. Hän herättää joukkueessa niin tärkeästi kaivattua luottamusta ja hän on helposti lähestyttävä. Asiaosaamisessa eli itse valmentamisessa ja pelin ymmärtämisessä hän on ollut suoralinjainen. Turhat ”kierteet” ja kikkailut hän on työtavastaan karsinut pois. Hänen joukkueessaan on ollut hyvä ilmapiiri ja siinä on ollut mukava toimia. Kiitos näistä vuosista kajahtaa reilun varmasti seuran taustajoukoilta, pelaajilta ja kentän laidalla seuranneelta yleisöltä. Kuusysi ottelun hieno loppuhuipennus kuvasi hyvin koko tätä tunteiden skaalaa.
Koko kauden lyhyt kuva ja uusitut purjeet
Joukkueen esitykset kauden aikana olivat 2,5 jakoiset eli kolmesta pelatusta kierroksesta käteen jäi ensimmäisen jakson taaperrus – kävelemään opettelu. Pisteitä taisi olla peräti 4 ja pahimmat ennustajaeukot toivottivat Futuralle jo tervemenoa Kolmoseen. Toinen kolmannes tuotti sitten jo juoksuvauhdin ja pisteitä ropisi laariin sillä tahdilla, että tavoite oli jo kourissa. Viimeisestä sarjakolmanneksesta tuli sitten jo thrilleri, jossa yksittäisen pelin lopputuloksella oli suuri merkitys. Vedenjakajaksi muodostui kotona pelattu Kiffen ottelu, jossa viimeisen minuutin voittomaali rangaistuspotkusta osoittautui kultaakin kalliimmaksi. Pienestä nämä peli- kuten elämän muutkin asiat saattavat olla kiinni. Nyt kävi niin, että Kiffen ei enää toipunut tuosta tappiostaan vaan syöksyi yhdessä PK-35/VJS:n kanssa Kolmoseen. No, jossittelun me jokainen tiedämme… Täysin merkityksetöntä ajankulua… Jos Futura olisi ensimmäisen kolmanneksen aikana pelatuissa peleissä onnistunut puolessa tai edes kolmanneksessa luomistaan maalipaikoista tekemään maalin, olisi pistepotti voinut olla jopa kärkisijoja hätyyttelevä ja jos… Olkoon…
Uusi valmentaja Roberto Nuccio virittää Futuran lippulaivan purjeita tulevalla kaudella ja hänelle tulee toivoa kaikki tuki seuraorganisaatiolta, jonka kehittämisen pitää ehdottomasti olla työlistalla kärkipään asioita yhdessä tulevan joukkueen ajoissa tapahtuvan kokoamisen kanssa. Porvoossa pitäisi kyllä pystyä tarjoamaan Kakkosen kärkipään ja joku päivä myös Ykkösen tasoista jalkapalloa. Porvoolainen yleisö osaa sitten valikoida hetken tulla katsomoita täyttämään. Kiitos kaikille näistä kuluneista vuosista ja uusin purjein uusia tuulia kohti.
Kentillä nähdään!
Pertti Koponen