Piste tuliaisina kalakukkojen piäkaupungista!

Coach Koposen kommentit pitkän perjantain Kuopion reissusta.

Aamulla aikaisin käynnistynyt porvoolaisten (FC Futura) linjamobiilimatka kalakukkolandiaan Kuopioon huipentui jännittävään ja tilannerikkaaseen Kakkosen sarjapistetaistoon. Niin kotijoukkue SC KuFu-98 kuin vierailijakin saivat lopulta olla tyytyväisiä maalittomaan tasuriin.

Molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa ottaa jaossa olleet kaikki kolme sarjapistettäkin mutta tehottomuus tai maalien alumiiniset pystytolpat olivat noiden haaveiden tiellä.

Kotijoukkue painoi ottelun ensimmäisen vartin vahvasti ja loppujakson otteen kaappasi taas itselleen vieraileva Futura. KuFu taiteili kerran pallon tolppaan kun taas Futuran kaksi maalitilannetta aukenivat Arttu Pösölle ja Anton Britschgille. Aren pommin maalivahti nyrkkeili vaivoin takaisin kentälle kun taas Antonin laukaus pienemmästä kulmasta meni lähes maalitolppaa hipoen takakulmasta ohi.

Toisen jakson alussa kotijoukkue oli päättänyt katkaista vierailijan selkärangan. Muutaman vierailijan vaarallisen oman pelinavauksen ja pienen hieromisen johdosta KuFu loi muutaman lähitilanteen mutta näissä Alessandro Marzuoli osoitti vahvuutensa. Nolla pysyi porvoolaisten päässä. Mitä enemmän vastustaja yritti painaa, sitä parempia vastahyökkäyspaikkoja Futura pääsi luomaan. Paras näistä tilanteista siunaantui Antonille. Benjamin Backmanin hyvästä keskityksestä lähti kuitenkin yläristikkopusku ja pallo kentän puolelle, joten nollaksi jäi porvoolaistenkin saldo.

Futuran parhaita olivat vahvasti maalissa jälleen esiintynyt Alessandro Marzuoli, keskikentän väkkärä Cihan Cöksil ja koko alakerran nelikko Joni Oikkonen, Fredrik Aardemäe, Nico Eerola ja Son Pham.

Futura käytti ottelussa kaikki vaihtonsa. Rasmus Ahlforsin tilalle juoksi Benjamin Backman (58 min.), Ville Kuuselan tilalle 68 min. Jesse Sundström ja Daniel Nylund korvasi 77. min. Anton Britschgin.

Tulevana sunnuntaina matkaa Futura jälleen. Matkakohde tosin löytyy jo lähempää… FC Myllypuro Helsingistä.

Vastustajan kommenti ottelusta:

http://www.sckufu.net/ottelut.php?kausi=2014&ottelu=20140418&s=1