PORVOO. FC Futuran edustusjoukkue jatkaa voittojen tiellä. Torstain kotiottelussa kaatui FC Viikingit/2 selvin lukemin 4-1 (3-1) ja täten porvoolaiset venyttivät voittoputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi.
Maaliverkot heiluivat jo runsaan minuutin jälkeen kun Henri Pulkkinen siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon.
Jamal Zvaalden ja Henri Määttä lisäsivät johtoa jo kolmeen maaliin ennen kuin vieraitten Yunas El Mrabt kavensi taukonumeroiksi 3-1.
Edustusjoukkueessa uran tähän asti parhaan esityksen tarjonnut Jamal Zvaalden osui toistamiseen toisella puoliajalla ja siirsi Futuran 4-1 johtoon.
Loppuminuutit oli enemmän tai vähemmän pelailua mutta toisaalta ottelu ratkesi jo tunnin kohdalla.
Torstain voiton myötä Futura nousi jakamaan lohkon kakkospaikkaa yhdessä Tikkurilan Palloseuran kanssa. Sarjaa johtaa viiden pisteen turvin Vantaan Jalkapalloseura joka on vielä ilman pistemenetyksiä.
FC Futuran avauskokoonpano: Toni Korkiakoski mv, Mikko Lönnström, Joni Oikkonen, Joni Ronkainen, Rasmus Kautto, Henri Määttä, Henri Pulkkinen, Jamal Zvaalden, Axel Holmberg, Dan Majander, Janne Arolinna.
Seuraava kotipeli onkin todellinen kuuden pisteen ottelu kun Futura saa sunnuntaina 10. kesäkuuta vieraakseen sarjakärki VJS:n. Ottelu Keskuskentällä alkaa klo 17.00.