Futura rymisteli selvään voittoon

PORVOO. FC Futura pelasi perjantaina kauden viimeisen kotiottelunsa jalkapallon Kolmosessa. Väkevän ensimmäisen puoliajan turvin porvoolaiset kaatoivat Nastolan Nopsan lukemin 8-0 (6-0).

Futura aloitti vahvasti ja onnistuikin heti ensimmäisessä hyökkäyksestä heiluttamaan maaliverkkoa. Henri Pulkkinen keskitti ja Nopsan pelaaja puski epähuomiossa pallon omaan maaliin.

Lisää seurasi jo pari minuuttia myöhemmin kun Hussein Abbas hienon yksilösuorituksen jälkeen pisti pelivälineen maalivahdin ulottumattomiin. 2-0 ja Ronaldomainen tuuletus kaupan päälle.

Futura jatkoi vahvaa myllytystään ja Axel Holmberg sekä Hussein Abbas illan toisella osumallaan lisäsivät kotijoukkueen johtoa lukemiin 4-0 kun ottelu oli vanhentunut ainoastaan yksitoista minuuttia.

Nuorukaiset Kasper Eriksson sekä Simon Stenstrand junailivat lukemiksi 5-0. Stenstrand syötti ja Eriksson pamautti ulkosyrjällä pallon takanurkkaan.

Taukolukemat 6-0 viimeisteli Henri Pulkkinen puskemalla Axel Holmbergin keskityksen verkon perukoille. Tämä oli samalla Pulkkiselle jo kauden 22. osuma ja joukkueen maalikuninkuus on jälkeen melko lailla varma.

Toisella puoliajalla Futura ei päässyt läheskään samaan pelitempoon ja syöttöjen tarkkuus sekä ajoitus oli kateissa.

Näytti jo siltä että toisella puoliajalla ei maaleja nähdä mutta liasäajalla Futura viimeisteli vielä kaksi osumaa ja näin loppulukemiksi kirjattin 8-0. Dan Majander tuikkasi lähietäisyydeltä 7-0 ja Axel Holmberg pamautti vapaapotkusta vielä illan viimeisen osuman.

Näin ollen Futura selvitti kauden 12 kotiottelua ilman yhtään tappioita (9 voittoa ja 3 tasapeliä).  Kelpo suoritus.

Porvoolaiset päättävät kauden viikon päästä sunnuntaina kun vieraissa kohdataan nousun Kakkoseen varmistanut Pallokerho Keski-Uusimaa. On selvää että Futura haluaa päättää kauden voittoon ja samalla aiheuttaa nousijajoukkueelle kauden ensimmäisen tappio.

Futuran avauskokoonpano: Walter Vikström mv, Joni Oikkonen, Joni Ronkainen, Kasper Eriksson, Petri Lampinen, Henri Määttä, Henri Pulkkinen, Hussein Abbas, Simon Stenstrand, Axel Holmberg, Rasmus Kautto. Vaihtomiehinä kentälle juoksivat Oliver Henrichson, Jamal Zvaalden, Anton Britschgi, Dan Majander sekä Nico Eerola.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.