VANTAA. FC Futuran edustusjoukkue palasi maanantaina tositoimiin kahden viikon koronakaranteenin jälkeen. Kauden toiseksi viimeisessä ottelussa porvoolaisryhmä matkasi Vantaalle paikallisen Koivukylän Palloseuran vieraaksi. Alkuvaikeuksien jälkeen Futura sai maalihanat auki ja kauden kolmastoista voitto kirjattiin lopulta selvin lukemin 4-1 (3-0).
Ottelun alku ei ollut sarjanousua havittelevalle Futuralle mitenkään mairitteleva. Koivukylän Palloseura, joka oli viimeinen sarjassa säilynyt joukkue, näytti pirteälta ja loi tukun huippuvaarallisia maalipaikkoja. Kerran pallo kävi jopa tolpassa mutta vieraitten onneksi peliväline pomppasi kentän puolelle.
Futuralla oli vaikeuksia rakentaa hyökkäyksiä keskikentän kautta mutta suoraviivaisella pelillä saatiin sen sijaan pallo syvemmälle vastustajan puoliskolle. Tästä oli tuloksena usein erikoistilanne ja kulmapotkuista syntyi myös ottelun kaksi ensimmäistä osumaa.
Maalit olivat täysin identtisiä. Vasenjalkainen Kasper Eriksson antoi sisään kiertävän kulmapotkun ja Henri Pulkkinen puski pallon verkon perukoille kahteen otteeseen. 1-0 syntyi 17. peliminuutilla ja 2-0 ainoastaan viisi minuuttia myöhemmin. Futura siirtyi jo 3-0 johtoon runsaan puolen tunnin pelin jälkeen kun Markus Tukiainen pommitti yläriman kautta kaukovedon maaliin. Tämä jäi myös taukotulokseksi.
Toisella puoliajalla Futura teki kaikki viisi pelaajavaihtoonsa ja tämä tasoitti joukkueiden voimasuhteita entisestään. Markus Tukiainen iski vapaapotkusta vieraat 4-0 johtoon ja aivan loppuhetkillä KoiPS pääsi kaventamaan loppulukemiksi 4-1 Futuran puolustuksen säheltäessä. Maalin iski Albert Puikkonen.
Voiton myötä FC Futura nousi 41 sarjapisteeseen. Tämä oikeuttaa kuitenkin vasta lohkon kolmospaikkaan sillä edellä ovat sekä Vantaan
Jalkapalloseura 42 pisteellä sekä Tikkurilan Palloseura paremman maalieron turvin.
Torstaina 15.10 on vuorossa sarjan
viimeinen kotiottelu kun vieraaksi saapuu Puistolan Urheilijat. Ottelu Porvoon Pallokentällä alkaa klo 19.00. Voitolla Futura varmistaa lohkon ykköspaikan ja paikan Kakkosen karsintoihin. Myös tasapelillä porvoolaiset jatkavat Kakkosen karsintoihin mutta lohkokakkosen muodossa. Tappio viimeisessä ottelussa tarkoittaisi lohkon kolmossijaa ja kauden päättymistä. Paljon on siis pelissä torstain kotiottelussa.
Tässä vielä linkki lohkon tämänhetkiseen sarjataulukkoon: https://www.palloliitto.fi/spletela/miesten-kolmonen?group=7
Mahdolliset tulevat karsintavastustajat ovat myös selvillä. Mikäli
Futura voittaa lohkonsa joukkue kohtaa karsinnoissa Länsilohkojen kaksi
voittajaa eli Peimari Unitedin Paimiolta sekä Ilves-Kissat Tampereelta.
Jos taas tuloksena on lohkon kakkospaikka niin karsinnoissa vastaan
asettuvat Käpylän Pallo Helsingistä sekä Peli-Karhut Karhulasta.
Futuran aloituskokoonpano KoiPS-pelissä: Samuel Nieminen mv, Petri Lampinen, Nico Eerola, Dan Majander, Benjamin Smeds, Henri Pulkkinen, Kasper Eriksson, Rasmus Kautto, Anton Britschgi, Markus Tukiainen, Henri Määttä. Kentälle toisella puoliajalla juoksivat Simon Stenstrand, Joni Oikkonen, Hussein Abbas Jameel, Omar Razaqi sekä Oliver Henrichson.
Kauden tähän asti tärkein peli torstaina klo 19 Pallokentällä. Nähdään siellä!