FC Futuran edustusjoukkue jatkaa Suomen Cupissa neljännelle kierrokselle. Porvoolaisjoukkue kaatoi kolmannen kierroksen ottelussa Nurmijärven Palloseuran lukemin 3-2 (1-1) vaikka joutui pelaamaan vajaamiehisenä lähes kolmanneksen ottelusta.
Ottelun ensimmäiset minuutit olivat porvoolaisten osalta vähän nihkeitä, mutta tämän jälkeen ote siirtyi Futuralle. Puolen tunnin kohdalla juuri kentälle vaihdettu Oliver Henrichsson hankki kotijoukkueelle rangaistuspotkun, ja Saloum Faal sijoitti pallon varmasti verkkoon.
NJS nousi kuitenkin tasoihin ainoastaan viisi minuuttia myöhemmin. Pitkän rajaheiton jälkeen Abdirisaq Hussein, joka vielä viime kaudella edusti porvoolaisjoukkuetta, pääsi puskemaan pallon ohi Futuran maalia vartioinen Robert Bartonin.
Toisella puoliajalla tunteet lämpenivät. Erotuomari Fazli Suka antoi Jesse Sundströmille suoran punaisen kortin ja NJS:lle rangaistuspotkun, vaikka Sundström seisoi patsasmaisesti maaliviivalla eikä ehtinyt edes reagoida kun pallo lähietäisyydeltä vedettiin Sundströmin kropassa kiinni olleeseen käteen.
Kaiken kaikkiaan ihmeellinen tuomio. Rangaistuspilkulta Akseli Lehtojuuri vei vieraat johtoon kun ottelua oli takana 56 minuuttia ja Futura joutui pelaaman loppuajan vajaalla.
Kotijoukkue kaivoi kuitenkin työhaalarit esiin ja taisteli itsensä tasoihin ainoastaan kaksi minuuttia myöhemmin, kun Simon Stenstrand tasoitti lukemiksi 2-2. Ottelu näytti jo etenevän rangaistuspotkukilpailuun, mutta 89. minuutilla nähtiin ratkaisu kun Matias Viitanen murtautui NJS:n puolustuksen läpi ja tarjoili hienon syötön Elton Malokulle, joka lähietäisyydeltä viimeisteli loppulukemiksi 3-2.
Kaiken kaikkiaan hieno taistelu ja makea voitto, joka toivottavasti antoi nuorelle porvoolaistyhmälle rutkasti itseluottamusta sarjapelejä varten.
Suomen Cupin neljännen kierroksen otteluparit arvotaan 4.5.2023.