FC Futura teki seurahistoriaa perjantaina iskemällä peräti kaksitoista osumaa Kolmosen C-lohkon vierasottelussa helsinkiläistä Ponnistusta vastaan. Vierasvoitto 1-12 (1-6) olivat porvoolaisseuran kautta aikojen suurin vierasvoitto – aikaisemmin Futura oli kerran voittanut lukemilla 3-11 ja peräti neljä kertaa lukemin 0-8.
– Mielestäni jo ennen ottelua oli aistittavissa että tänään on lataus tapissaan. Toisella puoliajalla näytti että ennätys on saavutettavissa joten pidimme kaasun pohjassa loppuun asti, sanoo Mikko Lönnström Futuran valmennustiimistä.
Porvoolaisten leiristä Alejandro Löfman oli perjantaina täysin pitelemätön. Hyökkääjä heilutti maaliverkkoja jo ottelun ensimmäisellä minuutilla ja nakutteli lopulta peräti kuusi osumaa. Vieraiden muista osumista vastasivat Samuli Alanko 2, Valtteri Rouvila 2, Totti Kouva sekä Oliver Henrichsson.
Kuuden ottelukierroksen jälkeen Futura viilettää sarjan kärkipaikalla 16 pisteellä. Toisena on ottelun vähemmän pelanneena Atlantis FC Akatemia (12 pistettä) sekä Riihimäen Palloseura (12 pistettä).
Futuran seuraava kotiottelu on tulevana torstaina kun joukkue kohtaa sarjassa viidentenä olevan MK Unitedin Helsingistä. Ottelu, joka on kauden ensimmäinen Porvoon Keskuskentällä, alkaa klo 18.30.
Nähdään kentän laidalla!
