Futura vaikeuksien kautta voittoon

Porvoolainen FC Futura jatkaa tappioitta Kolmosen C-lohkon kärjessä. Torstain kotiottelussa helsinkiläistä MK Unitedia vastaan Futura oli suuremman osan ottelusta takaa-ajajan roolissa, mutta onnistuneet vaihdot ja viimeisen puolituntisen kovan painostuksen ansioista Futura nousi lopulta voittoon lukemin 3-2 (1-2).

Futuran puolustus töpeksi heti ottelun avausminuutilla ja MK Unitedille tuomittiin rangaistuspotku. Kotijoukkueen maalivahti Vili Varpio onnistui kuitenkin torjumaan Adel Jradin laukoman rangaistuspotkun ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Futura siirtyi ottelussa 1-0 johtoon yhdeksännellä peliminuutilla, kun Samuli Alanko laukoi ja Kasper Eriksson pisti paluupallon maaliin. Vieraat tulivat harmittavasti tasoihin ainoastaan sekunteja myöhemmin, kun pudotus alaspäin jäi vajaaksi ja Henry Nguyen kiersi Varpion ja sijoitti tasoituksen 1-1 tyhjään maaliin.

Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa MK United siirtyi 1-2 johtoon, kun Robbie Azodo paukutti rangaistusalueen ulkopuolelta pallon takaylänurkkaan. Komea osuma.

Toisella puoliajalla Futura oli pitkään vaikeuksissa, mutta vaihdosta löytyi tuoretta juoksuvoimaa ja hyökkäykset vyöryivät tasaisesti kohti vieraiden maalia. Ansaittu tasoitus nähtiin 70. peliminuutilla, kun pallo meni verkkoon vieraiden pelaajan kautta.

Voittomaali 3-2 syntyi viitisen minuuttia myöhemmin. Juuri kentälle tullut Oliver Henrichson antoi loistavan keskityksen ja Okko Keihäri puski pallon varmasti verkon perukoille. Näin tärkeä 3-2 voitto ja kolme pistettä.

Futura on seuraavan kerran tulessa ensi keskiviikkona, kun vieraskentällä kohdataan JäPS-47.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.