Futura jatkaa kakkoslohkossa ainoana ilman tappioita

Futura – Ponnistus 4-2 (2-0)

Futura: Olenius, Majander, Korhonen, Pösö (87′ Immonen), Hono (66′ Ngatcha), Ahmad (62′ Varis), Lachen (74′ Laine), Poskiparta (80′ Wahlström), Lampinen, Fau, Heinonen

  • 22′ 1-0 Lachen
  • 42′ 2-0 Majander
  • 78′ 3-0 Majander
  • 81′ 3-1 Valtonen
  • 86′ 4-1 Ngatcha
  • 88′ 4-2 Puro

No niin. Pedataan jo hyvissä ajoin sen varalle, että mahdollisen (?) tappio-ottelun jälkeen ei raportti ilmestykään palkallisten kiireiden takia ’ajoissa’. Eli, jos kauden toistaiseksi makeimman voiton jälkeen saa rapoa odotella neljä päivää, niin kai se on sallitun rajoissa jopa teoreettisen tappionkin jälkeen: Potius sero quam numquam.Ponnareiden piestyä kenraalissaan Spartakin puhtaasti 4-0 oli epävarmuuden siemen kylvetty jo ennen alkuvihellystä. Vaikka edessä olikin sarjan kärkiottelu edelliskauden kovaa kiistakumppania Ponnareita vastaan, eivät kotipelaajat kuitenkaan olleet valmiita jakamaan pessimismiin taipuvan kannattajansa ajatusmaailmaa, vaan päättivät yhteistuumin näyttää miksi Kakkoslohkon piikkipaikka oli ja kuului porvoolaisille.

Ponnistuksen skouttauksen valaisemana J.Korhonen oli tehnyt rohkean päätöksen ja miehittänyt keskialueen täyteen valkopaitoja, säästämättä kotikatsojien iloksi kuitenkaan hyökkäyskalustossa. Suunnitelma poiki toki ylitöitä Heinonen-Korhonen-Majander -akselille, mutta osoittautui lopulta oivaksi taktiikaksi Spartak-ottelunsa keskikenttää hallinnutta Ponnistusta vastaan. Helsinkiläisten pelinrakentelusta ei ollut tietoakaan, kun kotipelaajien pallolliseen iskemä paine pakotti vieraat kerta toisensa jälkeen hätäisiin ratkaisuihin.

Ottelun ensimmäinen tekopaikka osui jo kolmannella minuutilla Temelle, joka ei kuitenkaan suostunut painamaan palloa takatolpalta tyhjiin, vaan vaati Ampalta parempaa tarjoilua. Seuraavat puolittaiset tekopaikat merkattiin sitten Ponnistukselle – ansiotta tahi ei. Viimeistely-yritykset ontuivat kuitenkin siihen malliin, ettei Romun tarvinnut Futuran maalissa edes harkita peliin puuttumista. Vieraspäädyssä sen sijaan määriteltiin jo hyvää vauhtia standardeja verkon venyttelylle, kun Simo os. Lachen sijoitti kylmän rauhallisesti boksin reunalta Aren poikittaissiirrosta m-i-l-l-i-n tarkasti vasempaan alanurkkaan. Yks-nolla, Jiihaa!

Vieraiden jyvätöntä yritteliäisyyttä ei palkittu avausjakson loppupuoliskollakaan, mutta näiden omassa päässä sen sijaan ropisi muutama minuutti ennen taukovihellystä toistamiseen. Aren vapari oikealta kaipasi vain Dannen ohutta jatkoa päällä taipuakseen maalivahti-Laten katseen saattamana takanurkkaan Futuran toisen maalin arvoisesti. Ponnareiden painaminen siltaan oli alkanut, sillä ennen taukoa ei enää lisämaaleja nähty.

Toisella jaksolla aloitevastuu siirtyi täysin Ponnistukselle. Futuran vetäytyminen sujui kuitenkin tällä kertaa hallitusti, eikä vieraiden pallonpitäminen johtanut käytännössä mihinkään. Kun porvoolaisvaihdot kasvattivat samalla enimmäkseen orientaatiota puolustamiseen, ei tunnin ja vartin pelin jälkeenkään ollut vielä mitään lisättävää päiväkirjaan. Romu kotimaalilla hoiti epätoivoisimmat Ponnari-yritykset ilman huolen häivää, odotellen jo vihellellen pelin jälkeistä saunavuoroaan.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun kukaan ei osannut sitä odottaa, oli Dannen vuoro iskeä toistamiseen. Luovutettuaan topparinpaikkansa Harrille väylä hyökkäyksen kärkeen oli auki. Popan nousu vasemmalla laidalla ei jäänyt huomiotta, ja kun keskityskin kaarsi kuin kenraali Nenosen oppien mukaan, ei Dannen siirtymiselle porvoolaisten maalipörssin kärkeen ollut enää mitään esteitä. Hävytön pommi takatolpalta tyhjiin käynnisti kotikatsomon iloisen pokoamisen ja varmisti käytännössä koko pistepotin tästäkin kärkiottelusta.

Stindelle kaveripohjalta tarjottu 3-1 kavennus ei tilannetta enää muuttanut, sillä peliaikaa oli jäljellä enää kymmenisen minuuttia. Futuran puolustusalueelle leiriytyneiden Ponnareiden motiivit puolustamiseen olivat jokseenkin olemattomat, eikä muutamasta alakertaan pakotetusta punapaidastakaan ollut enää vastusta Joonalle. Vajaa satametrinen nousu oikealla laidalla Aren seinän jeesaamana päättyi harkittuun syöttöön Didille, joka viimeisen kepin pujoteltuaan nauroi ääneen yläputken alle paukutettuaan.

Ponnistuksen 4-2 kavennus jäi ottelun viimeiseksi merkinnäksi, joten Futura jatkaa sarjassa ainoana ilman tappioita neljän pisteen hajuraon turvin. Tiistaina vastassa on Viikinkien kakkosrypäs, jonka kausi on alkanut kertaluokkaa paremmin kuin edellisvuonna. Myllypuron nurmella katsotaan jääkö porvoolaisten tappiosarake yhä koskemattomaksi vai löytääkö Viikkarit taas lisää pykäliä lootastaan.

Suum cuique.