Futura Juhannuksen viettoon POHU-pisteet plakkarissa

POHU – Futura 0-3 (0-3)

F: Olenius, Majander, Korhonen (71′ Immonen), Pösö, Ahmad (79′ Lapinniemi), Ngatcha (72′ Wahlström), Poskiparta, Lampinen, Fau, Heinonen (82′ Penttilä), Laine

  • 24′ 0-1 Majander
  • 33′ 0-2 Poskiparta
  • 43′ 0-3 Poskiparta

Lähtökohta tiistain pelille nosti mieleen himmeitä spekulaatioita, sillä sunnuntain Akilles-derbystä oli vain kaksi vuorokautta, vierasottelun stadionina toimi historiallisesti hankalan maineen lunastanut Pirkkolan nurmi, ja koko päivän piiskanneen vesisateen vaikutukset pelialustalle eivät nekään voineet olla kovin positiiviset. Olihan Esterin vihoittelulla toki myönteisetkin puolensa, sillä loistivatpahan ainakin paikalliset steroidimoskiitot pelin aikana poissaolollaan.Märkä ja liukas kenttä loi ylimääräisiä haasteita joukkuepelille, minkä seurauksena kuudelle sateessa eksyneelle katsojalle tarjoiltiin ihailtavaksi poikkeuksellisen paljon harhasyöttöjä, myöhästyneitä taklauksia sekä kavalkadi flintattuja maalintekoyrityksiä. Taktiikan osalta päivän muotia oli ehdottomasti pitkä nosto vastapallosta vastustajan linjaan, joskin vierasjoukkue pyrki kiitettävästi esittämään myös olosuhteita ylenkatsovaa jalkaan pelaamista.

Suurimmat huolet oli taivaalta sälytetty kuitenkin veräjänvartioiden niskaan, joten ei ollut mikään suuri ihme, että avausmaalin päästämiseen tarvittiin niin huonoa tuuria kuin hetkellistä keskittymisen puutettakin. Keskialueen asemasodan käytyä kiivaimmillaan päätyi irtopallo arviolta 35 (+/- 5) metrissä Dannen tukijalan viereen. Koska päivän olosuhteissa realistinen maalintekopaikka aukesi kohtsillään keskiviivan ylityksen jälkeen, heitti striker Majander tilaisuuden tullen kauniissa kaaressa kohti POHU-maalia. Hankalan pompun seurauksena vahtiparka imuroi pallon varjelemansa maalin vasempaan alanurkkaan vain rukkasillaan kevyesti ohjaten, ja Danne sai aloittaa kuitatun maalipörssin kärkipaikkansa myötä ansaitun tuuletuksen.

Järkytyksensä työstämisen lomassa kotivahti tarvitsi toisen Futuran maalin rakentamiseen myös pakistonsa apua. Ajatuskonfliktin seurauksena Are onnistui katkomaan avaussyötön laatikon kulmalla ja ajoi ryminällä päätyyn, mistä aivan päätyrajan tuntumasta kääntyi vielä täydellinen jako taustalla luuranneelle Popalle. Parissa aiemmassa matsissa rivikansalaisiin lukeutunut laituri pääsi nyt nautiskelemaan vastapalloon oikein kunnolla jo toistamiseen. Tällä kertaa hirvittävä veto kymmenestä metristä ei antanut todellisia mahdollisuuksia torjuntatyölle, joten luottamusta herättävä 2-0 johto Futuralle oli faktaa.

Kun jopa avustava valitteli kalkkiviivaa pitkin hölkötellessään vieraille tarjotuista lahjamaaleista, täytyi porvoolaisten ryhdistäytyä vielä kerran maalintekoon. Pari minuuttia ennen taukovihellystä tarjottiin sitten lippumiehellekin kaipaamaansa nähtävää, kun Are jakoi oikealla laidalla viivaa pitkin pystyyn Ampalle, joka irtosi vaivatta vartijastaan. Nätti keskitys vauhdista linjan ja kotivahdin väliin olisi jo sellaisenaan ansainnut aplodit, mutta tilanteen kruunasikin nuoruuden innolla painanut Popa, jonka jatko päällä löysi vahdin estelyistä huolimatta tiensä POHU-maaliin. Taukolukemat 0-3 ja peli oli ohi.

Siis peli ei suinkaan ollut ohi virallisessa mielessä, vaan siksi, että molempien joukkueiden pelitempo näivettyi loppua kohden varsin vaatimattomalle tasolle – jos nyt ei ota lukuun muutamaa ajoittaista innokkuuden välähdystä, erityisesti vaihtomiesten osalta. Futuran osalta ylimääräiselle kohkaamiselle ei tosin ollut edes tilausta, sillä joukkueen nykyfiiliksessä ei kolmen maalin johtoasemassa tarvitse pelätä paniikkimielialan heräämistä. Juhannustauolle saikin jäädä toisen kolmevarttisen jälkeen sellaisessa tunnetilassa, ettei edes tulevat viiden päivän rankkasateet tulisi poistamaan kestohymyä naamataululta.

Kevätkierros on enää Allianssia ja Pöxyjä vaille valmis, joten pyhien jälkeen keskitytään vielä viimeisten tarjolla olevien pisteiden poimimiseen ennen kesälomia. Lukemisiin siihen asti, ja hyvät Jussit kaikille tasapuolisesti. Jos olette kilttejä, saatan heittää pari taidepläjäystä tiistain vedenpaisumuksen keskeltä… Sanasta miestä, sarvesta härkää.