Futura – Spartak 0-9 (0-2)
F: Olenius, Majander, Korhonen, Pösö, Hono (81′ Penttilä), Ahmad (64′ Ngatcha), Turpeenniemi (71′ Lapinniemi), Lampinen, Kamara (71′ Immonen), Wahlström, Laine (46′ Varis)
- 21′ 0-1 Gouralevitch P.
- 35′ 0-2 Kantalinski
- 52′ 0-3 Kantalinski
- 54′ 0-4 Baranov I.
- 62′ 0-5 Baranov I.
- 71′ 0-6 Göksil
- 84′ 0-7 Baranov A.
- 87′ 0-8 Baranov A.
- 90′ 0-9 Baranov I.
Pitihän tämäkin sitten kokea. Edustusjoukkueen rumin tappio koskaan, ja vielä kotikentällä. Jos jotain positiivista pitää tapahtuneesta kaivaa, niin kaikeksi onneksi sateinen sunnuntaipäivä oli karkottanut suurimman osan katsojista todistamasta häpeäntäyteistä esitystä Keskuskentällä. Analyyttisesti pistepottia tuijottaen on toki fakta, että jopa rökäletappio on parempi kuin kaksi tasuria, mutta siitä huolimatta tältä nöyryytykseltä olisi toivonut välttyvänsä. No, realismi taitaa kuitenkin lopulta koitua parhaimmaksi lohdutukseksi tappion hetkellä, sillä tuskin kukaan kuvittelikaan tappiottoman putken jatkuvan kauden loppuun asti. Jos siis takaisku oli ennenpitkää tullakseen, niin tulkoon se sitten joukkueelle, joka kevään perusteella oli selkeästi pahin vastustaja porvoolaisille ja samalla sunnuntaisen voittonsa arvoinen.Lopputuloksestahan sitä ei voi päätellä, mutta avausjakson alkupuoliskon perusteella tasurin kerroin olisi live-vedonlyönnissä muodostunut kohtuullisen alhaiseksi. Ensimmäisten 20 minuutin aikana todelliset maalipaikat menivät Futuralle 3-1, ja peli aaltoili hyvää lopputulosta enteilevällä tavalla. Johto-osuman merkitys erityisesti Spartakia vastaan oli etukäteen hyvin tiedossa, mutta taluttajan roolin lunasti kuitenkin vierailija – ja millä tavalla. Futuran boksista siivottu pallo vieri vaarattoman näköisesti vaara-alueelta reilussa 20 metrissä, kun loisto-ottelun pelannut Spartakin oikea pakki Pavel Gouralevitch ampui huikeasti vastapalloon yhden komeimmista Keskuskentällä nähdyistä kanuunoista. Täydellinen osuma saattoi pallon viivasuoralla, gravitaatiota uhmaavalla lentoradalla aivan Futuran maalin vasempaan ylänurkkaan.
Tappioasemasta huolimatta usko kotijoukkueen nousuun oli kuitenkin vahva, olkoonkin että vieraiden ryhmitys muuttui johtoasemassa odotetusti puolustusvoittoisemmaksi. Seniori Baranov reagoi nopeasti ja pudotti taitavan Novik Amitrin Spartakin vasemmalle laidalle kaitsemaan Futuran pirteimmästä peliesityksestä vastanneita ensikertalaisia Turpeenniemen Jokkea sekä Sampha Kamaraa. Kaivatun tasoitusosuman sijaan punapaidat pääsivät kuitenkin juhlimaan jo vartin sisällä toista maaliaan. Romun keskityksen katko jäi vajaaksi pudoten Futuran boksin kaarella Anton Kantalinskille, jonka varma nosto tyhjään kotimaaliin palkittiin vierasyleisön vilkkailla suosionosoituksilla.
Tauon kahden maalin tappioasemakaan ei vielä tuntunut mahdottomalta, sillä kavennusmaali toisen jakson alkuun olisi voinut vielä kääntää pelin oikealle kurssille. Viimeinenkin toivonkipinä hiipui kuitenkin seitsemännellä minuutilla, kun kolmen alakertaan siirtynyt kotijoukkue avasi lopullisesti ovensa punapaidoille. Romun puolittainen läpiajon torjunta ei tällä kertaa riittänyt, sillä A. Kantalinski ehti paluupalloon ensimmäisenä ja siirsi lähietäisyydeltä Spartakin kolmannen osuman Futuran verkkoon – sinetöiden käytännössä samalla jo tappioonsa alistuneen kotijoukkueen näyttävän pisteputken katkeamisen. Viimeisen reilun puolituntisen kuusi takaiskua osoittivat kotijoukkueelta ainoastaan täydellistä kyvyttömyyttä tappioiden minimoimisessa. Se oli kuitenkin jotain sellaista, mitä kotikatsojia ei pitäisi koskaan pakottaa todistamaan.
Seuraava ottelu MaKu:a vastaan pelataan tulevana sunnuntaina kotikentällä, joten kotipelaajille annetaan nopeasti tilaisuus uskon palauttamiseksi innokkaimpiin kannattajiinsa. Kevään tiukan MaKu-taiston muistaen mitään maalijuhlaa ei ole kuitenkaan toivomuslistalla, vaan ennen kaikkea vahva ja taktinen esitys maustettuna armottomalla yrityksellä. Jos kotikatsomon toivomuksia kuunnellaan Keskuskentällä tulevana sunnuntaina, pidettäköön eilistä kuitattuna ja aktiivisesti unohdettuna tilastotappiona ainakin omalta osaltani.
Kuvia niille, jotka eivät saaneet eilisestä tarpeekseen.