Kasiysi PMP – Futura 0-2 (0-1)
F: Olenius, Varis (63′ Kamara), Ahmad (67′ Hono), Pösö (73′ Immonen), Turpeenniemi, Majander, Ngatcha, Poskiparta (82′ Penttilä), Lampinen, Fau (62′ Wahlström), Laine
- 28′ 0-1 Pösö
- 52′ 0-2 Ngatcha
Eipä ollut PMP:stäkään Futuran hurmion sammuttajaksi vieraspelien osalta. Kahdeksan taistelua vieraissa, saldo kahdeksan voittoa ja maalierona 1-22. Jo aiempina vuosina on tullut tavaksi ihmetellä, miksei kotona kulje – eihän se ainakaan massiivisen kotikatsomon aiheuttamasta paineesta voi johtua. Jo neljäs vieraissa 0-2 lukemiin päättynyt ottelu katkaisi kuitenkin porvoolaisten kahden koitoksen suvantovaiheen, joten pahimmasta sillasta on ainakin toistaiseksi toivuttu. Paikkoja toki oli useampaankin osumaan, mutta kun kotijoukkuekin tuhri samaan tahtiin, lienee loppulukemat jokseenkin kohdallaan. Niin, no ei tietenkään PMP-lasien läpi katsottuna.Painostavassa tilanteessa kuitenkin hyvä suoritus Futuralta, vaikka foorumien todellisten asiantuntijoiden jälkeenpäin esittämistä kommenteista saattoi vetää toisenlaisiakin johtopäätöksiä. Mutta hei, mehän voitettiin tämä ottelu, että repikää siitä. Sivumennen sanoen: on ollut suorastaan liikuttavaa seurata sitä lausuntojen tulvaa, minkä porvoolaisten peliesitykset ovat tälläkin kaudella eskaloineet. Mutta kuten Barnuminkin väitetään aikoinaan (mukaeltuna) keksineen: ’Mehän ei välitetä hittojakaan mitä te meistä kirjoitatte, kunhan kirjoitatte seuran nimen oikein’.
Elikkäs peliin, joka olikin heti alkuminuuteista lähtien varsin rankkaa miehenottoa. Kun vislaajan määrittelemissä rajoissa kuitenkin mennään, niin ei siitä sen enempää – kunhan totean, että ilman avomurtumia selvittiin tälläkin kerralla. Aren ja Ampan nousut vasemmalla laidalla aiheuttivat suurinta päänvaivaa kotijoukkueelle, mutta ensimmäiseen vajaaseen puolituntiseen ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä kotijoukkue ei olisi mailinkorkuisella sijoituksella tai veskarin kädenojennuksella voinut selvittää. Varsin rauhallisesti aloittaneen porvoolaisryhmän fiilikset kuitenkin sen kuin kasvoivat, kun keskikentälle nostettu Turpeenniemen Jupe alkoi tosissaan iskemään kapuloita Pitkäjärven pelintekijöiden rattaisiin.
Kotijoukkueen syöttöpeli toimi varsinkin omalla kenttäpuoliskolla nätisti, mutta tilanahtauden pakottamat parin metrit snepit sivuttain olivat tuhoon tuomittuja jo ennalta. Niillä kerroilla, kun pallo pelattiin isommalla nätillä pystyyn, onnistumisen mahdollisuus oli heti kertaluokkaa suurempi. Laukaukset maalia kohti menivät kuitenkin Futuralle 10-3, joten ei tätä nyt kaikkein kiireisimmäksi iltapuhteeksi voinut Romullekaan laskea.
Puolen tunnin divaritangon jälkeen keskialueen peto Cawe löysi taas kerran Aren vapaana vasemmalla laidalla. Peten kiivaista passianeluista huolimatta Are piti päänsä, ja parin askeleen ryydittämänä maalikunkku heittikin takanurkkaa kohden sellaisella jengalla, ettei Laitisen Ilkalla PMP-maalissa ollut eväitä torjuntaan. Miellyttävä lämpö ja mielihyvä valtasivat Laaksolahden Tartanilla kehon, joka oli jo kahden ottelun ajan joutunut kokemaan täysin toisenlaisia tuntemuksia. IhQ fiilis siis, ja tilastoihin vedoten tappion komplementtitapahtuman todennäköisyys oli jo oleva yhden luokkaa.
Popan ylärimapommin jälkeen mentiin mainituissa 0-1 lukemissa tauolle, mutta siihen tarvittiin jo jossain määrin Ampankin negatiivista kontribuutiota. Kärkiväkkärän peliä on kuitenkin ilo seurata, ja kyllä se jyväkin löytyy, kun jaksaa jatkaa nähtyä väsymätöntä haastamista. Tauolla molemmat valmentajat olivat tyytyväisiä kortteihinsa, joten vaihtoja ei nähty. Pientä hyytymistä muutamissa kotijoukkueen kookkaimmissa reisissä oli kuitenkin havaittavissa, sillä ottelun kontrolli siirtyi hiljalleen Futuralle. Toiseen vierasosumaan tarvittiin lopulta hyvin ajoitettua syöttöä vähättelemättä nättiä yksilösuoritusta, kun Didin pienestä kulmasta PMP-Laitisen yli ampuma volley putosi kotimaalin takasivuverkkoon.
Kahden maalin johtoasemassa porvoolaiset olivat käytännössä saletissa. Alaraajavammoilla, Ampan parilla seivatulla vedolla, Romun nenällään torjumalla läpiajolla ja Futuran yläputken yli nostetulla PMP-yrityksellä maustettuna peli olikin lopulta pian paketissa. Porvoolaiset pitivät taas vierasnollansa ja saivat toivottavasti intoa asiantuntevan housuagitaattorin sanoin: ’panikoivan Futuran vieraaksi Porvooseen sunnuntaina’ saapuvien Pöxyjen alas vetämiseen.
Hämäriä muistikuvia Laaksolahdesta palautettavissa mieliin täältä.