FC Kuusankoski maalin vahvempi Sami Hyypiä Areenalla

Futuran edustusjoukkueen harjoitusottelujen sarja sai jatkoa lauantaina. Tällä kertaa matkan kohteena oli Kuusankoski ja harjoitusvastustajaksi asettui FC Kuusankoski, joka myös tulevana kesänä pelaa samassa II-div. lohkossa Futuran kanssa. Lievästi porvoolaishallintaisen ottelun lopputulos oli lopulta isäntiä mairitteleva 3-2 (3-0) voitto.

Futuran kokoonpano: Robin Olenius (mv), Petri Lampinen (c) – Dan Majander – Peter Ekpukhon – Joni Oikkonen, Olli Isosalo – Julius Särkkälä – Amir Ahmad – Arttu Pösö, Jonas Britschgi – Jale Naskali. Vaihtopelaajat: Mikko Pietinen (mv), Hermanni Henriksson, Oskari Lehtonen, Janne Weckström, Benjamin Karmi, Jussi Rusanen.

FC Kuusankoski käytti ensimmäisellä jaksolla kaikki saamansa maalipaikat hyvällä teholla hyväkseen. Paikat maalien tekoon aukesivat syöttövirheiden seurauksena ja ”kotijoukkueen” tehot olivat tapissaan. Sen sijaan Futuran maalipaikkojen esteenä oli loistavasti pelannut FC Kuusankosken maalivahti. Mm. Jale Naskalin läpiajosta laukoman alakulmavedon hän torjui ilmiömäisesti. Omat paikkansa oli myös Anton Britschgillä ja Arttu Pösöllä mutta tällä kertaa vastustajan maalipuitteiden väli pysyi lukittuna.

FC Futuran toppariosastolla kokeiltiin uutta kasvoa kun FC Kiffenistä testissä oleva parikymppinen, nopea Peter Ekpukhon pelasi Dan Majanderin parina. Ensimmäisellä jaksolla oli ”käskytyssuhteissa” vielä toivomisen varaa mutta toinen jakso meni jo parilta juohevammin.

FC Kuusankoski meni ottelussa johtoon kun peliä oli pelattu 16. minuuttia. Vasempana puolustajana pelannut, Futuran kapteeni, Petri Lampinen kaatoi vastustajan hyökkääjän rangaistusalueella ja seurauksena tulleesta rangaistuspotkusta kuusaalaiset menivät 1-0 johtoon. Tuosta osumasta ennätti pelikello pyörähtää ainoastaan minuutin verran kun kotijoukkue tuli nopealla vastahyökkäyksellä futuralaisten harhasyötön jälkeen. Maalissa pelannut Robin Olenius torjui ensimmäisen lähentelyn mutta ei voinut enää toiselle laukaukselle mitään. Tilanne oli hetkessä jo 2-0 FC Kuusankoskelle. Pelin jakautumaan nähden maalit tulivat liian helposti. Sen sijaan toiseen päähän ei palloja saatu uppoamaan millään ilveellä.

FC Kuusankoski rankaisi vielä ennen taukoa kolmannella osumallaan huonosti tilanteistaan viimeistellyttä Futuraa. Oikealta saamansa nopean vastahyökkäyksen tuloksena laukoi kuusaalaishyökkääjä upeasti rangaistusalueen sisältä pallon takanurkkaan tilanteeksi jo 3-0.

Tauolla Futura teki muutaman vaihdon ja mm. keskikentän pohjalle pelintekijäksi tuli Janne Weckström. Hän pystyikin tältä paikalta käynnistämään Futuran hyökkäyksiä hyvillä syötöillään entistä paremmin ja kotijoukkue joutui painumaan entistä enemmän puolustuskannalle.

68. peliminuutilla Petri Lampinen luki vastustajan pelinavauksen hyvin katkaisten sen lähes puolen kentän korkeudella. ”Pete” karkasi keskeltä läpi mutta tuli vastustajan maalivahdin kierrettyään puolustajan toimesta kaadetuksi eikä tuloksena voinut olla muu kuin rangaistuspotku. Rankkaria ampumaan asteli Anton Britschgi. Hän sijoitti tarkasti aivan oikean tolpan juureen mutta tälläkin kertaa vahvasti esiintynyt kotivahti venyi ”aavistustorjuntaan”.

Keskikentälle toiselle jaksolle vaihdettu Hermanni Henriksson latasi lopulta Futuran ensimmäisen osuman Dan Majanderin syötöstä kun peliä oli pelattu 80 minuuttia. Laukaus oli upea ja tämän laukauksen vastustajan maalivahtikin seurasi kunnioittavalla katseella verkon perukoille. Ansaittu kavennusosuma 3-1 oli syntynyt. Futura painoi loppua kohden päälle kuin herhiläinen ja se palkittiin toisella osumalla.

88. peliminuutilla FC Kuusankosken pelaaja koski palloa kädellään 18 metrin päässä maalistaan. Lähes keskeltä tulleesta vapaapotkusta antoi Janne Weckström vasemman lapikkaansa puhua. Kotivahti ei ennättänyt taaskaan eväänsä heilauttaa kun pallo iskeytyi vasempaan takayläkulmaan. Takaa-ajo oli tuottanut 3-2 kavennuksen. Nämä olivat myös ottelun loppulukemat.

Amir Ahmad pelasi ensimmäisen jakson kärkien alapuolella ja antoi joukkueelleen esimerkin vahvalla taistelullaan ja tilanteisiin menolla. Petri Lampinen toi kokemuksellaan rauhallisuutta alakerran otteisiin. Jale Naskalin liike kärjessä pallollisena sai vastustajan välillä epätoivon partaalle. Janne Weckström, kentälle toiselle jaksolle tultuaan, jakeli palloja pystyyn kärjille ja levitti peliä laitalinkeille hyvällä prosentilla. Maalissa Robin Olenius ohjasi alakerran peliä äänekkäästi ja torjui sen mitä oli torjuttavissa.

Seuraava harjoitusottelu: lauantaina 13.02.2010 Saloisten Reipas – FC Futura Mukkulan tekonurmi Lahti.