PEPO-pisteillä kelvolliselle sarjasijoitukselle

Jokke kolmantena junnuna maalien makuun
Jokke kolmantena junnuna maalien makuun

FC Futura – PEPO 2-0 (0-0)

Futura: Olenius, Ahmad, Frasson, Heinonen, Karmi (82′ Varis), Korhonen, Majander, Oikkonen, Reiman, Salo (46′ Sjöblom), Uuttana (86′ Pösö) (Penkillä: Pietinen, Turpeenniemi)

  • 51′ 1-0 Oikkonen Joni
  • 77′ 2-0 Uuttana Joakim

Vaikka lauantain päätöskierroksella ei vuoden 2011 sarjapaikan suhteen ollut enää vaikutusta Futuralle saati vierailija PEPO:lle, viimeiset tarjolla olleet pisteet tuntuivat kuitenkin kiinnostavan molempia joukkueita ihan kiitettävästi.

Kotijoukkue tarjosi kaikille ottelupöytäkirjaan merkatuille, hyvin treenanneille ja kosolti peliminuutteja jo aiemmissakin otteluissa keränneille junnuilleen ansaitusti paikan avauksesta. Kun junnut sitten kiittivät luottamuksesta kovalla asenteellaan, päävalmentaja Korhosen ei tarvinnut katua päätöstään.

Pallokentän tekonurmen kova pomppu tuntui aiheuttavan hankaluuksia molemmille joukkueille, niinpä ensimmäinen vartti sahattiin puolin ja toisin tunnustelun merkeissä. Kun vauhti alkoi löytyä, alkoivat myös taklaukset viuhua ilmassa enenevään tahtiin. Kahdeksan varoitusta, joista viisi kotijoukkueelle, kertoivat karua kieltään kauden päätösottelun latautumisen asteesta.

Token kuitattua puolen tunnin kohdalla porvoolaisten ensimmäisen keltaisen se ei tullut kenellekään enää yllätyksenä. Kun lilan vaatteen aiheuttamat reaktiot eivät kortillakaan juuri lieventyneet, katsoi itsekritiikin kyllästämä pelimies parhaimmaksi hakeutua itse vaihtoon tauolla. Siemen oli kuitenkin jo kylvetty, sillä koko junnukatras taisteli mentorinsa opeilla iskien jokaisessa tilanteessa surutta kiinni itäiseen vieraaseensa.

Tauon tasalukemat eivät taistelufiilareissa huolettaneet, sillä asenteen ollessa kohdallaan pisteiden tuloa ei voinut enää estää. Toisen jakson kuudennella peliminuutilla Futuran kulmakikka tuotti viimein tulosta, kun Amppa haki Juskan jo peliin laittaman pallon kylmän viileästi hölkäten kulmalipulta. Nopea nousu kohti maalia ja painava syöttö viiteen metriin kulkeutui Jontun jalan kautta Jonille, joka kääntyi ja ampui kaamean tykin nautiskellen vasempaan ylälompsaan. Kotiyleisöä kohahduttanut villi tuuletus ei sen sijaan kaipaa latistavia selityksiä.

Johto-osuman jälkeen ei ollut enää epäilystäkään, kumman pistepussiin ropisee kuluvan kauden viimeiset täydennykset. Vaikka Vinin paikka pistepörssin kärjessä olisi kaivannut paria lisämaalia, kaveri näytti epäitsekkyytensä rakentelemalla paikkoja parempiin asemiin päässeille joukkuetovereilleen. Toisen jakson puolivälin pystysyöttö Jokelle antoi kaudella jo kolmannelle porvoolaisjunnulle mahdollisuuden ensimmäisen kakkosen osumansa iskemiseen. Tarkka sijoitus ohi peittämään tulleen Aleksi Helanderin kirjattiin historiaan ja naulasi samalla lopullisesti ottelun voittajan.

Ottelun viimeminuuteilla koettiin vielä J.Korhosen symbolinen herkistymisen ele, kun heinäkuun puolivälissä jalkansa loukannut edelliskauden ykköspyssy Are päästettiin pitkän toipumisen jälkeen ensimmäistä kertaa tositoimiin. Kahden ja puolen kuukauden pelaamattomuus ei liiemmin Artun otteissa näkynyt, mutta muutaman minuutin viheriöllä kirmaaminen puhdisti varmasti iloisesti pöydän tulevaa kautta ajatellen.

Viimekierrosten ryhtiliike päivitti Futuran kauden vähintäänkin tyydyttäväksi — varsinkin, kun ottaa huomioon kauden ottitilastot. Toisaalta samasta syystä porvoolaisjunnujen sisäänajo Kakkosen rientoihin päästiin tekemään ehkä aavistuksen etuajassa. Kauden paketointi syväanalyysin kautta näin muutama päivä viimeisen ottelun jälkeen on mahdoton tehtävä. Siihen tarvitaan projektiorganisaation perinteinen suoritusten arviointitilaisuus — ensin neljän hengen pienryhmissä, sitten projektipäälliköiden vetämänä palaute-workshoppina keskitetysti.

Kiitokset kaudesta Joukkueelle, sponsoreille, taustahenkilöille ja katsomon asiantuntijoille, sekä tietysti kaikille rakkaille lukijoille.  Peace. ❤