Mafia mellasti – paletti sekaisin
Suomalaisen jalkapallon parissa työskenteleville viime ajat eivät ole olleet suurtakaan herkkua. Negatiivinen sävy eri tiedotusvälineissä on saanut laji-ihmiset voimaan huonosti. Kotimaan korkeimman sarjatason avausta on jouduttu jo siirtämään viikolla perinteistä aloitusaikaa myöhemmäksi Tampere Unitedin jouduttua omiensa hylkäämäksi. AC Oululle ei myönnetty liigapaikkaa useidenkaan valituskierrosten jälkeen. Lisäksi pohjoisen toinen ylpeys, RoPS, on rypenyt ”sopupelisyytösten” liemissä. Rovaniemen poliisiaseman pahnat ovat olleet täyteen buukattuja RoPS:n ulkomaalaispelaajien loikoillessa niillä kuulusteluja odottaessaan. Kauko-Aasian mafia on yrittänyt iskeä suomalaisen jalkapallon ytimeen nyt todistettavasti jo toistamiseen. Joitakin vuosia sitten vellonut sopupelivyyhti vantaalaisen AC Allianssin leirissä alkoi olla jo unohdettu ja vain hämärinä mielikuvina esiin nouseva. Varuillaan pitää siis olla, kun jo Singaporessa voidaan lyödä vetoa Suomen kolmosen tai jopa Ruotsin A-nuorten otteluiden tuloksista tai ottelutapahtumista.
Jos ei tätä kirjoitettaessa aivan täydellä varmuudella tiedetä miten liiga-avauksen käy, tiedetään ainakin se, että FC Futura aloittaa kakkosen kautensa perjantaina 29.4. klo 18.30 Porvoon Pallokentällä. Vastustajaksi saapuu pääkaupunkiseudulta KäPa. Kauden harjoitusottelut on siis pelattu ja viimeiset hionnat sarja-avauksen ja sarjan suhteen ovat meneillään.
Joukkue valmis kakkosen mittelöihin
Futuran osalta on mennyt harjoituskausi ollut pelaajaryhmän kokoamista, testaamista ja Auroran pienellä tekonurmipläntillä treenaamista. Harjoitusottelut joukkue on joutunut pelaamaan vieraskentillä ja menestys niissä, jos sitä nyt ylipäätään edes haetaan, on ollut kohtalaisen hyvä. Sarja-avausta kohden maalinteko on selkeästi parantunut ja maalitehoista ovat vastanneet lähinnä kärkkäästi ja energisesti kärjessä pelannut Amir ”Amppa” Ahmad ja aivan alkukaudesta nuori Benjamin ”Benkku” Backman. Joukkue on hakenut topparin tontille uutta pelaajaa nuoren ja lahjakkaan Julius ”Julle” Särkkälän siirryttyä helsinkiläiseen Klubi-04:ään. ”Julle” nähdään tosin Porvoossa kauden aikana, sillä Klubi-04 pelaa samassa kakkosen lohkossa Futuran kanssa.
Toisen topparin tontti on siis ollut hakusessa. Paikalle pitäisi löytyä peluri, joka puolustuspään johtamisen lisäksi, kokemuksellaan ja rauhallisuudellaan pystyy myös peliä avaaviin syöttöihin ja on vielä ”vilkasliikkeinen” hyvästä pääpelistä puhumattakaan. Vaativa lista taitoja yhden pelaajan täytettäväksi ja siksi paikalle on vaikea löytääkin nämä mitat täyttävä pelaaja kohtuukustannuksin. Toisena topparina hienosti tällä kaudella pelannut ja viime kauden Futuran parhaaksi pelaajaksi nimetty Joni Oikkonen onkin ottanut hyvin alakerran johtajan roolin ja hän on nyt saamassa luotettavan ja periksiantamattoman Dan Majanderin rinnalleen ainakin alkukauden osalta.

Kokemusta, taitoa, joukkuepelaamisen tahtoa ja tsemppifiilinkiä löytyy lisää joukkueen ”vanhemmista” pelureista. Cihan Cöcsil, Petri Lampinen, Arttu Pösö ja Vini Frasson edustavat tätä kategoriaa. Niin, aivan oikein – Vini Frasson. Hän tuo viime kauden tapaan maalintekotaitonsa ja ammattimaisen asenteensa joukkueen käyttöön. Kun tähän lisää vielä kaksi keskikentällä ison työn tekevää ”rouhijaa”, Ville Enroldin ja jääpallokentiltä luistimensa nappulakenkiin jälleen vaihtanut Jouko Turpeenniemi, niin värikkäitä tilanteita vaille ei varmasti kauden aikana jäädä. Näiden kokeneiden pelureiden harteille voi laskea paljon kauden menestysodotuksista ja kyllä näiden herrojen hartiat ne odotukset kestävät. Uutta väriä Futuran riveihin tuo HIFK:ssa viime kaudella pelannut Henri ”Henkka” Määttä. ”Henkka” pelaa liikkuvasti sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Lisäksi hän tuo fyysisyyttä laitalinkin tontille. Toukokuun taittuessa ulkomailta palaavat joukkuevahvuuteen vielä Olli Isosalo ja Anton Britschgi ja jos toivoa saisi, olisi Heinosen Paavo, tuo periksiantamaton joukkuepelaaja, tervetullut joukkoon vaaleaan.
Jos joukkueesta löytyy kokemusta, on se saanut myös uutta nuorta verta. Omista nuorista jo viime kaudella läpilyönnin tehnyt nuori, oikea puolustaja Nico Eerola on saanut ”väärän” puolustajan eli vasemman pakin tontille oman ikäisen, taitavan ja energisen Juska Reimanin. Kun tähän lisätään vielä nimet Benjamin ”Benkku” Backman, Eemeli ”Emppu” Peltonen ja Joakim ”Jokke” Uuttana niin omia nuoria löytyy garderoobista lisäämään kilpailua peliajasta ja -paikoista.
Viimeisinä, vaan ei tunnetusti joukkuepeleissä merkitykseltään vähäisimpinä, tulevat joukkueen maalivahdit. Viime kauden keskivaiheilla sormensa murtanut ja melkoisen pitkän jakson peleistä poissa ollut Robin ”Romu” Olenius otti jo viime kauden päätösvaiheessa paikkansa jälleen tolppien välissä ja oli ratkaisevassa roolissa Futuran sarjapaikan suhteen erittäin tasaisessa kakkosen lohkossa. Tällä kaudella häneltä ja hänen haastajiltaan, kokeneelta Mikko Pietiseltä ja nuorelta Paavo Pellikalta odotetaan jälleen voittavan maalivahdin asennetta ja taitoa estää viimeisenä lukkona vastustajan maalintekoaikeet. Kaikille ”kiippereille” on harjoituskauden aikana kertynyt sopivasti peliminuutteja, joten kylmänä ei ole kenenkään tarvinnut talven pakkasissa värjötellä.
Viimeisimmät harjoitusottelut:
o6.04. JäPS – Futura 2-3 (Futuran maalit: Amir Ahmad 0-1, Samuel Samaila 1-2, Nico Eerola 2-3)
10.04. SibboVargar – Futura 2-3 (Futuran maalit: Amir Ahmad 1-1, Amir Ahmad 1-2, Dan Majander 1-3)
15.04. Futura – KTP 2-2 (Futuran maalit: Amir Ahmad 1-0, Robin Olenius rp 2-1)
”Tunnetta ja tuhinaa” – Rakkaudesta Jalkapalloon
Kuin pisteeksi tälle tarinalle on hyvä mainita Suomen Palloliiton tekemä, pitkään kaivattu uroteko. Suomalainen jalkapallo sai suomalaisen päävalmentajan! Jo oli aikakin! Mika-Matti ”Mixu” Paatelainen on aloittanut Suomen valmistamisen kohti kesän karsintaotteluja. Aiempien valmentajien ”tunteettomuus” ei nyt enää toteudu. ”Mixu” osaa kehittää oikean tunnetilan joukkueeseen ja ”kattilaan” tosikoitosten alkaessa. Virkamiesmäisyys on tipotiessään. Karsintamenestyksestä tai menestymättömyydestä huolimatta, lehtereille on odotettavissa lisää kansaa. Samaa tunnetta tarvitaan myös porvoolaisen jalkapallon ympärille. Lisää yleisöä kentän laidalle kannustamaan! ”Tunnetta ja tuhinaa” olkoon mottomme ja mafia pysyköön loitolla näistä geimeistä. Mennään kauteen lajia arvostaen ja sen arvoja kunnioittaen teemalla ”Rakkaudesta Jalkapalloon”.
(21.04.2011 Pertti Koponen)