
Kuusysi – FC Futura 2-4 (1-1)
Futura: Pietinen, Ahmad (63′ Määttä), Britschgi, Enrold (80′ Backman), Frasson, Göksil, Isosalo, Lampinen, Majander, Oikkonen, Turpeenniemi (46′ Pösö) – Penkillä: Eerola, Pellikka, Reiman
- 18′ 1-0 Teemu Toukonen
- 22′ 1-1 Vinicius Frasson
- 46′ 1-2 Anton Britschgi
- 61′ 1-3 Arttu Pösö
- 74′ 1-4 Cihan Göksil
- 76′ 2-4 Antti Koskinen
Noo, Vinski ei sitten viimeistellytkään Lahden Kisapuistossa kahta osumaa vaan yhden, mutta eipä sen niin väliksi, kun muutkin porvoolaiset innostuivat mättämään palloja Kyykän pömpeliin. Maalaustalkoisiin osallistui jopa jotakuinkin vuoden ruutiaan Futurassa kuivatellut keskikentänväkkärä Cihan. Marmaran Maradona pääsi yrittämään verkonpöllytystä ensimmäisen kerran tunnin sneppailun jälkeen Futuran ollessa 1-2 komennossa, mutta tuolloin sisäsyrjäsijoitus kahdesta metristä napsahti vielä tolpan kautta kotivahdin räpsään. Lopulta, varttia myöhemmin, oli sitten aika päättää hilpeät pukukoppikuittailut Antonin hyvin ajoitettuun pystysyöttöön. Vastaantulleen Kuusysi-vahdin napakka ohitus oikealta etunurkkaan siirsi Futuran 4-1 johtoon ja aloitti juhlinnan, jollaista ei normaalisti pääse todistamaan kuin Ataturkin muistopäivänä.
Lähtö otteluun ei sujunut porvoolaisten osalta täysin toivotulla tavalla, sillä parissa aiemmassa ottelussa vakuuttavia otteita esittänyt Nico joutui jo alkulämmittelyn aikana jättäytymään syrjään avauskokoonpanosta nilkkavaivojen vuoksi. Pienten säätöjen jälkeen paperille saatiin kuitenkin vakuuttava nimilista vieraspisteiden metsästykseen vihkiytyneitä pelimiehiä. Kotijoukkueen tultua odotetusti voimalla ensimmäiset parikymmentä minuuttia, hyvälle asenteelle olikin käyttöä. Kuusysin rohkea prässi ylhäältä tuotti budjetoimattomia kiireitä Futuran alakertaan, ja kun avaava kotimaalikin tuli jo 18. peliminuutilla, työntäyteistä iltaa oli sinipaidoille pukkaamassa. Tällä kertaa johto-osuma kuitenkin hyydytti lahtelaisten oman pelin, eikä aikaakaan, kun Vini pääsi puskemaan merkkaamattomana Villen keskityksestä Futuran 1-1 tasoituksen.
Avausjakso maalien jälkeen oli leivottu reseptillä: paljon yritystä, niukasti todellisia maalintekotilanteita. Mikon paraatipelastus Kyykkä-vaparista ja heti perään kotimaalitolpan pysäyttämä Peten vapari taisivat jäädä ainoiksi mainitsemisen arvoisiksi tilastotapahtumiksi – jos mukaan lasketaan vain maalia kohti rykäistyt yritykset. Kuusysin vahvan ensijakson alun perusteella taukovihellyksen 1-1 tasalukemat aiheuttivat keskimäärin parempia väreitä porvoolaisvieraiden joukossa.
Toinen jakso ei olisi voinut juuri paremmin alkaa – näin sinipaitojen reiskoilla nähtynä. Heti ensimmäisellä minuutilla kauden parhaaseensa yltänyt Anton pääsi sijoittamaan Vinin pommista riparin sisään, ja Futura siirtyi ottelussa iloisesti ensimmäistä kertaa käskijän paikalle. Vartin päästä kotikatsojille tarjoiltiin jo lopun alkua, kun Anton nakitti Arelle tekopaikan porvoolaisten kolmanteen. Boksiin päästyään Are tempaisikin vakuuttavaan tyyliin tolpan juureen matsin voitto-osuman. Cihanin lähes neitseellinen pussitus ja samalla Futuran neljäs antoivat vielä pelivaraa kotipossen loppuhetkien heräämiselle, joten Kyykän 2-4 kavennus ei päässyt enää oikein tosissaan syömään miestä – siitä huolimatta, että loppuvihellystä sai käkkiä melkein kymmenen ylimääräistä minuuttia.
Vaikka Vinski ja Pete pääsivätkin lopulta pokkaamaan veikkauspisteet, sunnuntaina olisi suonut palkinnon koko Futuran rosterille. Keskikenttä luudasi Joken ja Cihanin johdolla melkoisia metrimääriä, ja varsinkin Aren sisääntulo toiselle jaksolle tuntui olevan myrkkyä siltaan puristetulle kotijoukkueelle. Henkka ja Benkku toivat sitten tuoretta jalkaa, kun sille alkoi olla loppuhetkien myllerryksessä todellista tilausta. Alakertakin suoriutui postistaan kunnialla, vaikka aikamoisessa paineessa Danne ja Joni etunenässään saivatkin taistella ilmatilan herruudesta, kun vastassa oli puoliryhmän verran lentotaitoisia lahtelaishiskejä.
Viidennen maalin olisin kyllä kyltymättömänä suonut vielä Henkalle 97. peliminuutilla, kun kotivahti tuli boksin ulkopuolelle vastaan käsistorjunnassa 1-1 tilanteessa. Joko veskari oli todellinen fakiiri ja oikeasti vältti käsivirheen, tai kyseessä oli kompensaationomainen unohdus Dannen ensijakson ’kevyelle taustapainostukselle’, kun alati vaarallinen J. Tanskanen oli parhaillaan painamassa liipasinta Futura-boksissa. Niin tai näin, Futuran fyysinen preesens riitti tällä kertaa kolmen vieraspisteen nappaamiseen, joten iloinen pitää olla. Maailmanluokan ennustajana näen, että sunnuntaina Lahdessa todistettiin porvoolaisen kuntokäyrän kulmakertoimen muuttuminen pysyvästi positiiviseksi. So, bring it on, MPS!