
Kiffen – Futura 3-1 (2-1)
Futura: Olenius, Ahmad (67′ Turpeenniemi), Britschgi, Eerola, Enrold (52′ Göksil), Frasson, Lampinen, Majander, Määttä (83′ Blom), Oikkonen, Pösö – Penkillä: Pietinen, Peltonen, Uuttana
- 03′ 0-1 Arttu Pösö
- 33′ 1-1 Indrek Valejev
- 34′ 2-1 Ville Ranta-Aho
- 49′ 3-1 Indrek Valejev
Edellisen MP-ottelun jäätyä näkemättä on arveluttavaa vedellä tiukkoja vertailuja kahden viimeisen tappioon päättyneen vierasottelun välillä, mutta pelkästään tilastonikkareiden taulukoita tuijottaen Kiffen-matsista ei Mikkelin antikliimaksiin juuri yhtymäkohtia löydy – paitsi tietenkin se, että molemmista väännöistä jäätiin ilman pisteitä.
Futura aloitti vauhdilla ja kääräisi ensimmäisen nyytin jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Pelikieltonsa kärsinyt Pete löysi vasemmalta laidalta jalkavaivojen jälkeen kokoonpanoon palanneen Ampan, jonka millintarkka keskitys kaarsi ensimmäisen mustapaidan yli Artulle. Aren pusku maalialueelta upposi helposti alkuminuutit haparoineen Kiffen-vahdin taakse, ja fiilikset olivat suht korkealla. Tässä vaiheessa ei tosin ollut aavistustakaan siitä, että Aren maali jäisi Pallokentällä porvoolaisten ainokaiseksi.
Kevätkauden ensikohtaamisessa maalipaikat olivat Futuralle 8-2, eikä tahti ollut perjantaina 12-5 -lukemin juuri muuttunut. Maaleiksi asti ei rakennettuja paikkoja kuitenkaan kyetty porvoolaisleirissä taaskaan kääntämään, kun Kiffen puolestaan iski kevään tyyliin kovilla 50% tehoilla. Monimutkaisempia analyysejä on tilastojen valossa turha yrittää rakennella, sillä porvoolaisten suurin ongelma on syyskauden alussa täsmälleen sama kuin kevätkaudenkin alussa: palloja ei saada painettua pussiin hyvistäkään paikoista. Syysjakson seitsemästä pelistä on nyt koossa vaivaiset kahdeksan pistettä – mikä toisaalta ylittää yhä yhdellä kevätkauden vastaavan jakson pistesaldon.
Porvoolaisten mustin hetki ajoittui heti avausjakson puolituntisen perään, kun Kiffenin Indrek Valejev ja Ville Ranta-Aho sneppailivat Futura-puolustuksen läpi parin minuutin välein upottamassa pallon Romun ohi. Futuran parhaimmat paikat sen sijaan kuihtuivat viimeistely-yrityksiin, joista palloa ei useimmiten saatu edes maalia kohti – ja jos saatiin, eteen venytti kerta toisensa jälkeen loppua kohden huikeasti parantanut Kiffen-vahti Daniel Ivanov.
Toisen jakson alussa vierailla oli mahdollisuutensa tasoitusmaalin roiskaisemiseksi, mutta Antonin paikan pelasti Ivanov ja Henkan vedon eteen venytti kotimaalin ylähirsi. Kotijoukkueen Valejevilla ei sen sijaan ollut estoja maalinteon suhteen, mistä osoituksena kaverin toinen pöytäkirjamerkintä heti toisen jakson alkuminuuteilla. Kevään ottelussa penkillä istunut Valejev olikin parin tuoreen Kiffen-pelurin ohella perjantaina mustan ryhmän parhaimmistoa.
Kahden maalin johtoasemassa kotijoukkue vetäytyi puolustusasemiin varmistelemaan täyttä kotipistepottia, mutta tarjosi samalla Futuralle avaimet painopisteen siirtämiseksi omalle maalilleen. Arviolta kymmenkunta kelpo tilannetta eivät kuitenkaan riittäneet valkoisille edes kavennuksen väsäämiseksi, joten päätösvihellyksen kajahtaminen kasvatti kotipussia kolmella pisteellä ja teki jo kolmannen kerran peräkkäin kokonaan tarpeettomaksi porvoolaisten pistepussin nyörien avaamisen.
Kevätkauden herääminen tapahtui kahdeksannessa ottelussa vieraissa Kyykkää vastaan. Syyskauden kahdeksas ottelu pelataan jälleen Kyykkää vastaan – tällä kertaa kotona. Sunnuntaina 28.8. Keskuskentällä nähdään toistaako historia itseään; kääntääkö Futura kurssinsa takaisin kohti kärkikahinoita, vai venytetäänkö sarjassa säilymisen jännitystä syyskuun puolelle.