Kotipisteille toistamiseen takaa-ajoasemista

Mikon venytykset pohja pistepotille
Mikon venytykset pohja pistepotille

Futura – MPS 3-1 (1-1)

Futura: Pietinen, Ahmad (89′ Conti), Britschgi, Eerola, Göksil (77′ Turpeenniemi), Lampinen, Majander, Määttä (88′ Blom), Oikkonen, Pösö, Reiman – Penkillä: Olenius, Enrold

  • 05′ 0-1 Otto Alkio
  • 22′ 1-1 Arttu Pösö
  • 54′ 1-2 Dan Majander
  • 87′ 1-3 Arttu Pösö

Jännitystä ja draamaa kehiin – se tuntuu olevan nyt pelin henki. Kotijoukkue koetteli taas tifosojaan jatkamalla lämmittely- höntsäänsä vartin verran alkuvihellyksen väärälle puolelle ja antamalla vieraille maalin eteen jo viidennellä peliminuutilla. Jos pisteitä kuitenkin ropisee tähän tahtiin, niin mikäs siinä – nythän se on viimeistään varmistettu minimitavoitteena ollut sarjapaikkakin, vaikka kuinka painajaismaisia skenaarioita sitten mielessään pyörittelisi.

Vierailijasta on heti alkuun todettava, että kokonaisuudessaan paremmalla ryhmällä olivat liikkeellä kevääseen verrattuna. Toisaalta, MPS:n kevään avauksesta ei ollut nyt jäljellä kuin kolme pelimiestä, eli melkoista vaihtuvuutta Malmillakin monen muun A-lohkon joukkueen tyyliin. Porvoolaiset sen sijaan porskuttavat yhä parasta Kakkosen sijoitustaan kohti – siitäkin huolimatta, että muuttoliikkeen pääpaino on fanien kannalta väärään suuntaan.

Hermoja raastavan alun jälkeen tilastot alkoivat hiljalleen kaunistua kotijoukkueen eduksi. Alkuhetkien päänvaiva Igegwuonu Ikenna jatkoi yhä sekaannuksen aiheuttamista Futuran puolustuslinjassa, mutta Nicon saatua sopeutettua puolustusjärjestelmänsä kaverin hyökkäyskuvioihin, aiheutetun sekaannuksen riskiluokitus putosi pykälä pykälältä. Kun sitten Mikko sai lisäksi pitkästä pelaamattomuudesta johtuvan kulmikkuuden nyhdettyä pelistään, alkoi perusta kotipisteille olla Juskan, Jonin ja Dannen tuella varmalla pohjalla.

Avausjakson puolivälissä oli vihdoin aika tuoda valoa kotikatsojien elämään. Peten näpsäkkä keskitys Cihanin hyvin ajoitetusta levityksestä tavoitti takatolpalta varjostajaltaan irronneen Aren, joka ei luonnollisesti lähtenyt yrittämään ykkösellä, vaan veivasi vielä vahti-Lappalaisen sumpille iskien tasoituksen tyhjiin. Jakson jälkimmäinen puolisko vietettiin sitten enempi korttipelin merkeissä, vaikka pari selkeiksi maalintekopaikoiksi luokiteltavaa tilannettakin nähtiin.

Toisen jakson alun ensimmäinen hiuksia nostattava tilanne kirjattiin Malmin ja ’piikki Futuran lihassa’ Igegwuonun tilille. Pienestä kulmasta lähtenyt nostoyritys pakotti Mikon venymään parhaimpaansa takaiskuosuman estämiseksi. Jo seuraavalla minuutilla kunnioitusta herättävän iltapuhteen urakoinut Henkka pinkoi vuorostaan karkuun Malmi-alakertaa. Syöttö Ampalle ei kuitenkaan johtanut maalijuhliin, sillä nyt oli herra Lappalaisen vuoro toimia ilonpilaajana ja venyä Ampan pommin eteen.

Malmi-vahdin torjunnasta seurannut kulmapotku muutti lopulta tilanteen lukemiin, joista kotikannattajien nousu nirvanaan sai alkutahtinsa. Peten tarjoilema kulmuri napsahti maalin eteen vaivihkaa hiipineelle Dannelle, jonka puskun toteutus tuskin eteni ennakkosuunnitelmien mukaisesti. Huono osuma teki toisaalta torjunnan mahdottomaksi, niinpä vierasboksia kansoittaneen seurakunnan vaikutusmahdollisuudet jäivät lähinnä tuimien katseiden varaan. Maalin kattoon päätynyt pallo toi tuijotuskilpailun voiton valkopaidoille.

Seuraavan vartin aikana Futura sai kiittää johtoaseman säilymisestä lähinnä Mikon ja Cihanin akrobaattisia torjuntoja kotimaalin edessä. Olihan Ampallakin toisessa päässä kenttää omat paikkansa, mutta sunnuntaina olivat kyllä Kanuuna Keenin ihmekengät niin sanotusti kadoksissa. Petekin ehti jossain välissä kokeilla pilkkujen ampumista, muttei ilmeisesti kehdannut maalata löyhin perustein tuomitusta 11 metrisestä.

Toisen kerran empatiat kohdistuivat vierailijaan silloin, kun oikeudenjakaja joutui kaivamaan ulosajon arvoisen toisen keltaisen huoltotoimenpiteiden jälkeen ilman lupaa kentälle palanneelle Ikelle. Toisaalta eipä siinä paljon jätetty optioita tuomarillekaan. Ja kun Henkka ja Are kävivät vielä pari minuuttia myöhemmin iskemässä ratkaisevan 3-1 osuman Malmin pömpeliin, peli oli niin sanotusti saletissa.

Seuraava koitos kisataankin sitten Kouvolassa Susien kotiluolassa. Viikonloppuna nähdään saako Futuran voittoputki jatkoa, vai repiikö Sudet putoamistaistelussa välttämättömiä lisäpisteitä vierailevan Futuran kustannuksella. Mielenkiinnolla odotetaan myös sitä, nähdäänkö porvoolaisten keskikentällä vielä tällä kaudella pelaajia, joille Futuran pelipaidan pukeminen on vielä tässä vaiheessa kautta neitseellinen kokemus.