Gnistan rokotti surutta Futuran virheistä

Arelle avausosuma ja pari veikkauspistettä
Arelle avausosuma ja pari veikkauspistettä

Futura – Gnistan 1-2 (1-1)

Futura: Pietinen, Määttä (63′ Ebonque), Majander, Pösö, Kalatsev (77′ Göksil), Britschgi (77′ Backman), Oikkonen, Samuel, Lampinen, Eerola, Isosalo – Penkillä: Pellikka, Peltonen, Tirkkonen

  • 26′ 1-0 Arttu Pösö
  • 37′ 1-1 Tuomas Mustonen
  • 56′ 1-2 Julius Rikberg

Eipä voi sanoa, että kausi olisi alkanut toivotulla — tai edes odotetulla tavalla. Joukkue parantaa suorituksiaan peli peliltä, mutta avausvoittoa ei vain näy eikä kuulu. Sunnuntain Gnistan-taistokin noudatti jo tutuksi tullutta kuluvan kauden otteluiden käsikirjoitusta: Futura hallitsi merkittävää osaa pelistä ja loi tekopaikkoja, mutta ei saanut palloa maaliin kuin kerran. Kun vastustaja sen sijaan rokotti surutta ”lähes aina” paikan saatuaan, edellytykset pistemetsästykselle olivat kovin heikot.

Edellisessä kotiottelussa Kiffeniä vastaan väläytellyt Are oli taas pelipäällä ja järjesti Gnistanin alakerralle hikisen iltapuhteen silkkaa itseluottamusta henkivällä haastamisellaan. Avausmaalin särmä haltuunotto keltaisen puolustuslinjan keskellä, ja hallittu ohitus vastaantulleesta Gnistan-vahdista oli Area parhaimmillaan, joten kansainvälinen tuuletus kotiyleisön edessä oli paikallaan. Kiitettävän aktiivinen porvoolaisyleisö reagoikin jättihekumalla Aren vilpittömään herutukseen.

Kun kaikki näytti taas hyvältä, eikä vierailijakaan tuntunut saavan rivejään sellaiseen ojennukseen, että olisi oikeasti kyennyt hätyyttelemään Futuran johtoasemaa, lipui mustaa pilveä kuin tyhjästä Keskuskentän ylle. Kotialakerran kikkailu puolustuslinjassa palkittiin pallonmenetyksellä, josta Gnistanin T. Mustonen kääräisi vaivattoman näköisesti Mikon ohi vieraiden tasoitusmaalin. Kevyt nypitys valtasi mielen, kun aiempien pelien surulliset saagat olivat liiankin hyvin muistissa.

Täysin turhasta takaiskumaalista huolimatta porvoolaiset tomuttivat pahimmat ahdistuksensa hartioilta ja puristivat tiilikasan alta jakson loppuun aina tauolle asti kuin Blues Brothers konsanaan. Katsomoon asti näytti ja tuntui tuossa vaiheessa siltä, että saumat pistepussin huolellisemmallekin täytölle olivat tasurista huolimatta varsin hyvät.

Toisen jakson alku kyykytti kotikatsomon itseluottamusta ripeään tahtiin, kun Gnistan pääsi pariin otteeseen yrittämään johto-osumaa Mikon taakse. Tällä kertaa kotiryhmä hoiti Gnistanin rakentamat tilanteet kunnialla — vain lahjoittaakseen kuskin paikan hetken kuluttua oman virheensä seurauksena. Keskialueen pallonmenetys ja vieraiden nopea kääntö vasempaan laitaan J. Rikbergille rysäyttivat kotiryhmän pisteodotukset kuin seinään, kun Gnisun ykkösstara nosti hallitusti yli Mikon takanurkkaan.

Futuran hillitön paine viimeisellä puolituntisella tuotti valitettavasti tulokseksi ei mitään, vaikka tilanteita tarjoutui aina yksykköseen veräjänvartijaa vastaan. Kun pallo lopulta saatiin kuin saatiinkin Ollin toimesta Gnistan-vahdin taakse, liihotti vieraiden pelastavaksi enkeliksi tuomionjakaja, joka keskipisteen osoittamisen sijaan ryhtyi ripittämään Antonia voimakkaasta vahdin kaltoinkohtelusta.

Ellei tiistaina 12. kesäkuuta pelattavassa vierasottelussa Atlantista vastaan saada pistepussin pohjalle helisteltävää, alkaa uskovaisellakin futuristilla orastaa kalvava epäilys hämmästyttävän nousun ihmeeseen. Pisteitä on yhä reippaanlaisesti tarjolla, eikä valon näkemiseen ja huormioituneeseen käännynnäisyyten ole pitkä matka. Sitäpaitsi, yllekirjoittanut on toki sujut hyvän häviäjän roolinsa kanssa ja todellisuudessa kokee jopa henkistä kehitystä häviöiden kautta saadun korvaamattoman opetuksen kautta. Not.