Victor Eriksson jatkaa Futuran puolustuksessa

Viime vuotena FC Futuran edustusmiehistöön liittynyt Victor Eriksson, 18, jatkaa porvoolaisseurassa myös tulevalla kaudella. Eriksson oli jo viime kevään harjoituspelien perusteella vakiinnuttamassa paikkansa avauskokokoonpanossa mutta harmillinen polven nivelsidevamma pilasi koko kevätkauden. Syyskaudella Eriksson oli avauksessa yhteensä yhdessätoista ottelussa joissa peliminuutteja kertyi kaikkiaan 934. Avausmaali FC Futuran riveissä jäi vielä tekemättä mutta vasemman puolustajan tontilla viihtyvä … Jatka lukemista Victor Eriksson jatkaa Futuran puolustuksessa →

Luottotoppari jatkaa Futurassa

FC Futuran monivuotinen avainpelaaja ja luottotoppari Joni Oikkonen jatkaa porvoolaisseurassa myös ensi kaudella. Joukkueen kapteeniston kuuluva hengenluoja pelasi viime kaudella 19 ottelua ja yhteensä 1694 peliminuutteja ja oli toiseksi eniten peliminuutteja kerännyt pelaaja. Maalit jäi tekemättä mutta seitsemällä maaliinjohtavalla syötöllä Joni Oikkonen oli tämän tilaston ykkösnimi. Lisää sopimusuutisia on odotettavissa lähipäivinä.

Henri Pulkkinen jatkaa Futuran riveissä

FC Futuran viime kauden paras pelaaja Henri Pulkkinen on tehnyt jatkosopimuksen porvoolaisseuran kanssa. Pulkkinen teki viime kaudella todellisen läpimurron edustusjoukkueeseen ja oli joukkueen paras maalintekijä 19 maalillaan. Syöttöjä viime kaudella kertyi kuusi. Lisää sopimusuutisia on odotettavissa lähipäivien aikana.

Ostamalla ilotulitteet kauttamme tuet toimintaamme

Uusi vuosi 2019 lähestyy. Hanki nyt raketit, padat ja muut ilotulitteet FC Futuran myyntipisteistä ja tuet samalla porvoolaista edustusjalkapalloa. FC Futuran perinteinen RAKETTITUKKU ilotulitteiden myynti tapahtuu jälleen Porvoossa kahdessa myyntipisteessä 27. – 31.12.2018. Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Porvoon Autotarvike toimii jälleen toisena rakettien myyntipaikkanamme. Toinen myyntipisteemme on Masku Kuninkaanportissa. PORVOON AUTOTARVIKE, Veckjärventie 1, Porvoo - pe 28.12 … Jatka lukemista Ostamalla ilotulitteet kauttamme tuet toimintaamme →

Johan Lönnqvist ottaa komennon FC Futuran edustusjoukkueessa

PORVOO. Johan “Jugi” Lönnqvist on porvoolaisen jalkapalloseura FC Futuran edustusjoukkueen uusi päävalmentaja. Sopimus, joka virallisesti on muotoa 1+1 vuotta, allekirjoitettiin maanantaina. Lähden tähän projektiin intoa täynnä ja erittäin positiivisin mielin. Minulla on takana kaksi kevyempää vuotta valmennuskuvioissa ja nyt oli sopiva kutina päällä, Lönnqvist sanoo. FC Futura aloittaa valmistautumisen uuteen kauteen uuden valmentajan alaisuudessa jo … Jatka lukemista Johan Lönnqvist ottaa komennon FC Futuran edustusjoukkueessa →

Futuralla voitokas päätös kauteen

PORVOO. FC Futuran edustusjoukkue päätti kauden jalkapallon Kolmosessa voitokkaasti. Lauantain kotiottelussa Pallokentän uudella tekonurmella kaatui Espoon Pallo lukemin 3-2 (2-1). Samalla porvoolaiset nousivat 51 pisteeseen ja varmistivat lohkonsa kakkospaikan nousunsa varmistaneen Vantaan Jalkapalloseuran jälkeen. Futura sai otteluun vauhdikkaan lähdön kun Dan Majander sivurajaheiton jälkeen pisti pallon pömpeliin. Espoolaiset tulivat tasoihin mutta Majander osui uudemman kerran … Jatka lukemista Futuralla voitokas päätös kauteen →

Futuralta vahva vierasesitys

HELSINKI. Futuran edustusmiehistö pelasi lauantaina kauden viimeisen vieraspelinsä Kolmosen kakkoslohkossa. Futura sai oivan päätöksen vierasotteluihin voittamalla HIFK/3 lukemin 0-2 (0-1). Ottelu alkoi ailahtelevasti mutta kuitenkin Futuran selvässä komennossa. Benjamin Backman kolisteli kerran maalipuita ennen kun avausmaali näki päivänvalon. Pitkän pystysyötön päätteeksi Victor Eriksson pääsi karkuun vastustajastaan ja tarjoili pallon Henri Pulkkiselle joka varmasti viimeisteli 0-1 … Jatka lukemista Futuralta vahva vierasesitys →

Futura konttasi kotikentällä

PORVOO. Futuran miehistö ei onnistunut venyttämään hienoa pisteputkeaan jalkapallon Kolmosessa. Vierasjoukkue Tuusulan Palloseura, Matti Saari joukkueen terävimpänä kärkenä, vei pisteet Keskuskentältä lukemin 1-2 (1-2). Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä mutta vieraat menivät johtoon 20. peliminuutin jälkeen kotijoukkueen puolustuksen möhläiltyä oikein urakalla. Matti Saari pääsi nokikkain Toni Korkiakosken kanssa eikä erehtynyt. 0-1. Kotijoukkue tuli tasoihin kun ottelua … Jatka lukemista Futura konttasi kotikentällä →

Futura peittosi sarjakärjen

VANTAA. Kolmosen kakkoslohkossa FC Futura siirsi Vantaan Jalkapalloseuran nousujuhlia ainakin viikolla eteenpäin. Porvoolaiset vei launtain vieraskamppailun lukemin 1-2 (1-1). Ottelu alkoi varovaisissa merkeissä vaikka VJS oli pallollisesti aktiivisempi. Avausmaalia saatiin odottaa runsaan vartin verran. Oivalla pystysyötöllä kotijoukkue vapautti Kristian Lehtosen joka parin harhautuksen jälkeen petasi Vili Lankiselle pallon tyhjän maalin eteen. 1-0 oli tosiasia. Futuran … Jatka lukemista Futura peittosi sarjakärjen →